Hae

Suodata sisältötyypin mukaan
Suodata julkaisuajan mukaan
Haku " " palautti 5953 tulosta
24 toukokuun, 2019 Yleinen

Varaslähtö kesään – maauimala poikkeuksellisesti auki viikon päästä

Maauimalassa otetaan varaslähtö tulevaan kesään. Maikkala on avoinna jo perjantaina 31. toukokuuta kello 12–20 poikkeuksellisin hinnoin ja ohjelmin, vaikka kesäkausi alkaa virallisesti vasta 3. kesäkuuta. Lapset pääsevät varaslähtöpäivänä maksutta uimaan.
23 toukokuun, 2019 Yleinen

Satu Sopanen: "Lastenmusiikki on jotenkin tarttunut minuun, lapsuuteni lastenlaululevyt osasin etuperin ja takaperin"

Satu Sopanen on leikittänyt ja laulattanut lapsia isolla sydämellä ja tuhdilla ammattitaidolla jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Pori Sinfoniettan kanssa esitettävässä juhlakonsertissa torstaina Promenadisalissa kello 18 kuullaan kaikki pikkufanien suosikkilaulut.
23 toukokuun, 2019 Yleinen

Alpakkapoikia, suloisia karitsoja ja komeita riikinkukkoja – tutut eläimet saapuivat Kirjurinluotoon

Kirjurinluodon eläinten saapuminen aitauksiinsa on varma merkki alkavasta kesästä. Eläimiä voi ihailla koko kesän ajan, esimerkiksi lauantaina 25. toukokuuta Kirjurinluodon koko perheen kesäavajaisissa.
23 toukokuun, 2019 Yleinen

Keskuskartanon asukkaista hätämajoituksessa enää muutamia

Keskuskartanon palossa evakuoiduista enää seitsemän on hätämajoituksessa Liinaharjan vastaanottokeskuksessa. Suurin osa hätämajoituksen asukkaista onkin löytänyt asunnon itsenäisesti tai sosiaalitoimen avustamana. Vanhuspalveluiden piirissä kerrostalon asukkaista on tällä hetkellä noin kymmenen.
23 toukokuun, 2019 Yleinen

Lippuja poikkeuksellisesti myös ovelta Pori Sinfoniettan Satu Sopanen & Tuttiorkesteri 30 vuotta -lastenkonserttiin

Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin pitkää taivalta laadukkaan lastenmusiikin parissa juhlistetaan tänään torstaina 23.5. Promenadisalissa klo 18 alkaen. Konsertti kestää noin tunnin ja lippu on poikkeuksellisesti mahdollista hankkia käteisellä konserttisalin aulasta.
22 toukokuun, 2019 Yleinen

Yyteriin suora bussivuoro kesäsesongin ajaksi

Yyterin saavutettavuus paranee, kun Porin Linjojen kanssa yhteistyössä suunniteltu uusi bussilinja nro 44 aloittaa toimintansa juhannuksen jälkeen. Uuden bussilinjan aikataulu on räätälöity Tampereelta Poriin saapuvien ja sinne lähtevien junien mukaan.
22 toukokuun, 2019 Yleinen

Maanantain kaupunginvaltuuston kokous avataan yleisölle poikkeuksellisesti myöhemmin

Kaupunginvaltuuston seuraava säännönmukainen kokous järjestetään maanantaina 27. toukokuuta kello 18.00 valtuustosalissa. Kokouksen esityslistan ensimmäinen varsinainen asiakohta on salassa pidettävä (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 24 §, 1. mom, 17. kohta), mistä johtuen kokous aukeaa yleisölle vasta asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
22 toukokuun, 2019 Yleinen

Lähde Karhijärvelle veneretkelle

Ilmoittaudu mukaan iltaretkelle Laviaan tutkimaan Karhijärven luontoa, ja siellä pesiviä punasotkia ja kaulushaikaroita. Retkelle lähdetään yhteiskuljetuksella keskiviikkona 29.5. klo 17:30.
22 toukokuun, 2019 Yleinen

Yli 100 talkootuntia Keisarinpankilla

Yyterin dyynien kunnostustoimet jatkuvat tänä kesänä vapaaehtoistyönä. Dyyneillä kerätään sepeliä pois pulkkamäestä, ja purjelautarannalla haravoidaan levää sekä vesikasvillisuutta.
22 toukokuun, 2019 Yleinen

Satu Sopanen & Tuttiorkesteri esiintyy juhlakonsertissa Pori Sinfoniettan kanssa – Parasta lastenmusiikkia jo 30 vuotta

Satu Sopanen & Tuttiorkesteri on esittänyt lastenmusiikkia aktiivisesti jo vuodesta 1988. Pori Sinfoniettan kanssa torstaina 23.5. kello 18 esitettävä juhlakonsertti koostuu yhtyeen tunnetuimmista kappaleista sekä pikkufanien toivelauluista vuosikymmenten varrelta.