Hae

Suodata sisältötyypin mukaan
Suodata julkaisuajan mukaan
Haku " " palautti 7915 tulosta
24 kesäkuun, 2019 Yleinen

Porissa ei kesällä tekeminen lopu

Pori on yksi Suomen suosituimmista kesäkaupungeista ja kaupungin tapahtumarintamalla näyttää tänäkin kesänä hyvin aurinkoiselta. Monipuolista ohjelmaa löytyy niin aikuisille kuin pienimmillekin ja ohjelmatarjonta vetää matkailijoita läheltä ja kaukaa.
20 kesäkuun, 2019 Yleinen

Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa Etelärannassa

Aiemmista tiedoista poiketen Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa Etelärannassa perjantaina 21. kesäkuuta, sillä Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan Satakunnassa on juhannuksena voimassa metsäpalovaroitus.
20 kesäkuun, 2019 Yleinen

Yyterille Green Key -ympäristösertifikaatti ensimmäisenä matkailukohteena Suomessa

Matkailuala Suomessa satsaa vahvasti vastuullisuuteen ja tuo sen asiakkailleen näkyväksi. Porin Yyteri on Suomen ensimmäinen matkailukohde, jolle kestävän matkailun Green Key -ympäristösertifikaatti on myönnetty.
19 kesäkuun, 2019 Yleinen

Näin juhannus vaikuttaa joukkoliikenteen aikatauluihin Porissa

Aikataulumuutoksia on juhannusaaton ja juhannuspäivän vuorojen liikennöinnissä.
19 kesäkuun, 2019 Yleinen

Musiikista ammatti vai täydennystä taitoihin?

Palmgren-konservatoriossa musiikista voi opiskella itselleen ammatin sekä täydentää musiikillista osaamista. Haku ammatillisiin opintoihin on avoinna heinäkuun ajan.
19 kesäkuun, 2019 Yleinen

Vanhuspalveluyksiköiden toiminnasta tehdään lisäselvityksiä

Perusturva on valmistellut palvelukeskus Himmelin ja palvelukoti Kyläsaaren toiminnan siirtämistä ajanmukaisempiin tiloihin. Perusturvajohtaja Terttu Nordman päätti käynnistää perusteelliset lisäselvitykset kiinteistöjen turvallisuudesta, kunnosta ja remonttikustannuksista, joten toiminnan siirtämisestä ei tehty päätöksiä perusturvalautakunnassa tänään 19.6. Lautakunta tutustuu ennen seuraavaa kokousta kummankin palveluyksikön toimintaan.
19 kesäkuun, 2019 Yleinen

Kokkojen polttaminen on kielletty metsäpalovaroituksen aikana

Pelastuslaitos ei myönnä erityislupia kokkojen polttamiseen.
19 kesäkuun, 2019 Yleinen

Uimavalvojan torni suunnitteilla Yyteriin – vaikuta valintaan 

Yyterissä parhaillaan uimavalvonnan käytössä oleva tennistuomarintorni tullaan jatkossa korvaamaan oikealla uimavalvojantornilla. Nyt kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevan uimavalvojan tornin valintaan. 
19 kesäkuun, 2019 Yleinen

Tammen alueen metsienhoito-ohjelman suunnittelutyö jatkuu – kyselyn tulokset apuna työssä

Porin kaupunki omistaa Ulvilan Kullaalla Joutsijärven ympäristössä sijaitsevalla Tammen alueella noin 1640 hehtaaria metsää. Kaupunki on laatimassa omistamalleen alueelle metsienhoito-ohjelmaa tulevaksi viideksikymmeneksi vuodeksi.
18 kesäkuun, 2019 Yleinen

Ympäristöministeriön kysely asiakaskokemuksista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvissä muutoshankkeissa.

Tervetuloa vastaamaan ympäristöministeriön kyselyyn asiakaskokemuksista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvissä muutoshankkeissa. Kyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa kansalaisten näkökulmasta maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen tueksi.