Hae
Haku " " palautti 6726 tulosta
World Unseen -valokuvanäyttely saapuu Poriin
Taiteiden Yönä lauantaina 15. elokuuta Promenadikeskuksessa avautuu ainutlaatuinen World Unseen -valokuvanäyttely. Suomessa Canonin ja John Nurmisen Säätiön yhteinen hanke nostaa esiin Itämeren meriajokasniityt sekä valokuvaajien Pekka Tuurin ja Meeri Koutaniemen vedenalaiset teokset.
Mahanpuruja muovista -kampanja alkaa Taiteiden Yönä
Usealta vuodelta katukuvasta tuttu Mahanpuruja muovista -kampanja alkaa Porissa tänä vuonna Taiteiden Yönä lauantaina 15. elokuuta. Kampanja muistuttaa roskaantumisen vaaroista ja tarjoaa taskuroskiksia.
Eteläpuiston uuden istutusalueen vihersuunnitelma tuodaan päätöksentekoon
Tekninen lautakunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 18. elokuuta esitystä SKiB-kampuksen edustalle Eteläpuistoon sijoittuvasta istutusalueesta. Kausikasveista ja oleskelupaikasta koostuvan istutusalueen rakennustyöt on tarkoitus toteuttaa tulevan syksyn aikana.
Liikennevaloetuudet sujuvoittavat hälytysajoja ja parantavat turvallisuutta
Porissa on otettu käyttöön kansallinen hälytysajoneuvojen liikennevaloetuusjärjestelmä HALI 2. Järjestelmä helpottaa ambulanssien ja paloautojen kulkua liikennevalo-ohjatuissa risteyksissä hälytystehtävien aikana.
Maauimalan kesäkausi huipentuu perinteiseen kuutamouintiin – uimahallit aukeavat tulevilla viikoilla
Maauimala sulkeutuu kesäkaudeltaan sunnuntaina 16. elokuuta. Viimeisenä aukioloperjantaina maauimalassa vietetään perinteistä kuutamouintitapahtumaa. Keskustan uimahalli avaa ovensa kesätauolta jälleen tiistaina 18. elokuuta ja Meri-Porin uimahalli tiistaina 1. syyskuuta.
Uusien opiskelijoiden ilmoittautuminen Porin aikuislukioon alkaa keskiviikkona – tarjolla on myös perusopetuksen opintoja
Uudet opiskelijat voivat ilmoittautua Porin aikuislukioon elokuussa 2026 joko 12.–13.8. tai 17.8. Aikuislukiossa voi suorittaa myös aikuisten perusopetuksen opintoja, ja niiden lähtötasotesti pidetään 12.8.
Ilmoittautuminen Kruunupään Värikylpy-syksyyn alkaa – työpajoihin pääsee nyt myös perjantaisin
Ilmoittautuminen lastenkulttuurikeskus Kruunupään Vauvojen värikylpy® -työpajoihin alkaa tiistaina 11. elokuuta kello 12.00. Syksyn teemana on Metsäiset muodot.
Katujen uudelleenpäällystykset jatkuvat ensi viikolla
Porin kaupungin ylläpitämiä katuja asfaltoidaan ja jyrsitään viikolla 33 muun muassa Uudellakoivistolla, Koivulassa sekä Toejoella. Asfaltoinnit tehdään päivätöinä, ja kohteessa on liikenteenohjaus.
Vesijohtotyö katkaisee liikenteen Pietniementiellä maanantaina
Porin Vesi saneeraa runkovesijohtoa Pietniementie 21 kohdalta. Töistä johtuen ajoneuvoliikenne on suljettu maanantaina 10. elokuuta kello 19–00 välisenä aikana.
Kansalaisopiston syyskausi on käynnistymässä
Porin seudun kansalaisopiston syksyn ohjelmassa on yli 500 kurssia tai yleisötilaisuutta. Ilmoittautuminen kursseille alkaa 18. elokuuta, ja opetuskausi käynnistyy syyskuun alussa. Kurssitarjontaan voi tutustua verkossa, tai noutamalla painetun koulutusoppaan kirjastoista tai kauppakeskuksista Porin ja Ulvilan alueella.