Kukkaruukut

Sampolan asukastupa auki viimeistä päivää

Sampolan asukastupa sulkee ovensa perjantaina 17.5. Jatkossa Sampolan asukastuvan asiakkaat ovat tervetulleita osallistumaan Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksen yhteisötila Salongin toimintaan.

Kukkaruukut

Yhteisötila Salonki aukeaa syyskuussa 2019. Yhteisötilassa on tarjolla monipuolista toimintaa eri-ikäisille ihmiselle ja eri teemojen ympärille maanantaista torstaihin. Perjantai on ns. ohjelmaton päivä, jolloin tila on käytettävissä vapaaseen oleskeluun ja jolloin jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa itse toiminnan sisältöihin.

Ruokala Kapyysissa on mahdollisuus maksulliseen ruokailuun klo 12.00–13.00.

Sampolan asukastuvan sulkemisesta on kerrottu asiakkaille aiemmin tänä vuonna. Pormestarinluodon ja Pihlavan asukastuvat jatkavat toimintaansa normaalisti ja Sampolan asukastuvan asiakkaat ovat tervetulleita mahdollisuuksien mukaan tutustumaan myös niiden toimintaan.

 


Kukkaruukut