Ilmaisutaidon linjan abien taidonnäyte häkellytti katsojan: näytelmä “Kuka minä olen?” valtasi Kulttuuritalo Anniksen – näyttelijä Iiris Huhdan haastattelu

Tammikuussa 2026 saimme jälleen nauttia viikon ajan lukiomme ilmaisutaidon linjan abien tekemästä näytelmästä. Tänä vuonna näytelmä oli kuitenkin aikaisempien vuosien näytelmistä poikkeava monella tapaa.

“Kuka minä olen?” – ei kaikista tavanomaisin näytelmä

Näytelmä “Kuka minä olen?” käsitteli identiteettiä uudesta ja raikkaasta perspektiivistä sekä toi esiin paljon tabuja, joita identiteetin rakentumiseen liittyy. Näytelmässä pohdittiin sitä, miten ja mistä oma identiteetti rakentuu ja mitä rooleja jokaisella on ryhmässä oman identiteettinsä takia. Näytelmässä nähtiin taidokkaiden näyttelijäsuoritusten ohella myös upeita koreografioituja tanssinumeroita. Näytelmä koostui erinäisistä sketseistä, kohtauksista ja näytelmätekstien katkelmista mutta sisälsi kuitenkin erittäin selkeän punaisen langan.  Näytelmän juonen voi tiivistää lyhyesti: Kuinka ihmiset alkavat suhtautua toisiinsa, kun oma identiteetti viedään pois ja jäljelle jää ainoastaan silkka inhimillisyys tai sen vastakohta, täysi epäinhimillisyys?

Näyttelijähaastattelu

Olin onnekas ja sain mahdollisuuden haastatella yhtä produktiossa mukana ollutta näyttelijää, Iiris Huhtaa, joka mielellään vastasi koulumme lehden toimituksen polttaviin kysymyksiin näytelmästä. 

Toimitus: Mistä näytelmän suunnittelu sai alkunsa, ja miten päädyitte toteuttamaan näytelmän juuri siinä muodossa, jossa se lopulta esitettiin yleisölle? 

Huhta: Näytelmän suunnittelu alkoi jo lukion toisena vuonna siinä mielessä, että pohdimme yhdessä, minkä tyylisen näytelmän haluaisimme tehdä. Itse kirjoitetun, valmiin tekstin vai jotain muuta. Päätettyämme näytelmän tyylin ja aiheen päädyimme valitsemaan tyyliksi kabareen ja aiheeksi identiteetin. Kun abivuoden kurssi alkoi, lähdimme ohjaajamme Reetta Vehkalahden avustuksella ideoimaan näytelmän sisältöä. Sisällön luominen koostui improamisesta, kirjoittamisesta, sitaateista, valmiiden tekstikatkelmien etsinnästä ja muusta Vehkalahden ohjaamasta toiminnasta. Kun meillä oli riittävästi materiaalia, Vehkalahti kokosi siitä meille käsikirjoituksen. Me oppilaat siis ideoimme, ja Vehkalahti järjesti ideat kokonaisuudeksi. 

Toimitus: Roolisi näytelmässä oli suhteellisen suuri, miten valmistauduit sitä varten?

Huhta: Meillä oli mielestäni suhteellisen vähän aikaa valmistautua. Tyyli oli se, että meillä oli kolme kenraalia, joita edelsi ehkä pari tai kolme läpimenoa. Tämän lisäksi kaikilla näyttelijöillä sekä tekniikan ja puvuston hoitajilla oli koulua näytelmän ohessa. Kiireisen aikataulun takia pyrin vain tekemään parhaani niissä vähissä harjoituksissa, joita meillä oli, ja opettelin omia osuuksiani kotona. 

Toimitus: Mikä oli oma suosikkisi näytelmää tehdessä?

Huhta: Pidin kaikesta aika tasavertaisesti, mutta tanssien koreografiointi oli mieleisintä. Harrastan erittäin aktiivisesti tanssia, joten se on hyvin mielekästä tekemistä minulle.

Toimitus: Koitko repliikkien harjoittelun vaikeaksi, jos koit, mikä siinä oli vaikeinta?

Huhta: Repliikit ovat aina suurin kompastuskiveni produktioissa. Omaksun ne siitä huolimatta ajoissa ja hyvin, mutta niiden opettelu aina stressaa minua. Vaikeinta tämän näytelmän repliikeissä oli mielestäni se, että näytelmässä oli paljon lyhyitä repliikkejä ja huudahduksia, joiden rytmittäminen oli haastavaa. Oma aikatauluni tuli välillä myös hieman tielle. Muistan kerran lukeneeni repliikkejä odottaessani tanssitunnin alkua. 

Toimitus: Miksi näytelmän aihe on mielestäsi tärkeä, ja mitä uskot, että katsoja sai irti näytelmästä esityksestä lähdettyään?

Huhta: Ei ole henkilöä, jota ei koskisi identiteettiin liittyvät asiat. Ne ovat meille kaikille läheisiä, ja jokainen on kamppaillut oman identiteettinsä kanssa edes jossain vaiheessa. Mielestäni aihetta käsiteltiin näytelmässä monesta näkökulmasta, minkä ansioista kuka tahansa voi saada siitä jotain irti. Näytelmään pystyi samaistumaan, mutta se tarjosi myös jopa filosofisia kysymyksiä. Filosofian kannalta se oli kylläkin pintaraapaisu, mutta toivon mukaan se pisti miettimään. 

Toimitus: Miten kuvailisit ilmaisutaidon ryhmänne ryhmähenkeä ja tunnelmaa näytelmää tehdessä? 

Huhta:  10/10. Minulla ei ole koskaan ollut yhtä hyvää ryhmää missään. Kaikki tulivat toimeen kaikkien kanssa, kannustivat toisiaan ja olivat omistautuneita. Ryhmämme yhteishenkeä kuvaa hyvin hetki, kun ennen yhtä näytöstä joku teki huvikseen kärrynpyörän, joku taputti, ja yhtäkkiä kaikki olivat ringissä näyttämässä tempun vuorollaan ja hurraamassa toisilleen. 

Toimitus: Jäikö sinulle näytelmää tehdessä mieleen jokin tai joitain muistoja, jotka haluat jakaa? 

Huhta: Edellä mainitun “hyperingin” lisäksi mieleen tulee yleisesti itse näytösten pitäminen ja niiden väliset tauot. Siinä oli jotain todella mukavaa ja arjesta poikkeavaa, kun vietimme kokonaisen viikon lähes jokaisen päivän Anniksella, yhdessä omassa kuplassamme. Viimeisen näytöksen jälkeen yksi ryhmäläisistämme, Inka Kyyrö, antoi meille hänen tekemänsä kollaasit kuvista, joita hän oli ottanut kolmen vuoden aikana meidän ryhmämme seikkailuista. Kyyrö teki meille myös videokoosteen abinäytelmän luomis- ja esitysprosessista. 

Toimitus: Mikä näytelmässä oli vaikeinta?

Huhta: Se on jo tullut usein esiin, mutta tiukka aikataulu. Koulun ja harrastusten ohella oli hieman vaikeaa lähteä työstämään kokonaista näytelmää tyhjästä, mutta Vehkalahden, ryhmämme ja priorisoinnin avulla siitäkin selvittiin. 

“Kuka minä olen?” oli siis todella erityinen näytelmä, ei ainoastaan katsojalle, vaan myös näyttelijälle. Lukiomme lehden toimitus haluaa kiittää Iiris Huhtaa antamastaan haastattelusta ja hänen jakamistaan näkökulmista näytelmään liittyen. 

“Kuka minä olen?” oli näytelmä, jonka jokainen varmasti toivoo nähneensä. Toimittajankin näkökulmasta oli upeaa nähdä ja kuulla, kuinka tiiviisti ihmisryhmä pystyy työskentelemään yhdessä saavuttaakseen yhteisen päämäärän ja luodakseen näinkin upean teatterielämyksen kiireisestä aikataulusta huolimatta. Tiiäksää?-lehden toimitus toivoo jokaiselle näytelmässä esiintyneelle menestystä urallaan ja lisää mielenkiintoisia projekteja tulevaisuudessa.

Teksti: Minea Mahlamäki