Suun terveydenhuolto on vuoden 2017 uudistuva työyhteisö

Suun terveydenhuolto on vuoden 2017 uudistuva työyhteisö

Suun terveydenhuolto palkittiin Porin kaupungin vuoden 2017 uudistuvana työyhteisönä. Voitto tuli suun terveydenhuollolle Kehrä-toimintamallin käyttöönotosta.

Suun terveydenhuolto on vuoden 2017 uudistuva työyhteisö

Uudistuvaa työyhteisöä on palkittu vuodesta 2012 lähtien ja tällä kertaa Uudistuva työyhteisö -kilpailuun otti osaa yhdeksän työyhteisöä. Voittaja valittiin kaupunkitason yhteistyötoimikunnassa.

Suun terveydenhuolto voitti Uudistuva työyhteisö -kilpailun Kehrä – kerralla enemmän -toimintamallin käyttöönotolla. Kehrä on asiakaslähtöinen, henkilöstöä osallistava ja osa tuloksellista toimintaa. Toimintamallin mukaan hammashoito pyritään tekemään kerralla kuntoon yhdellä käynnillä. Kehittämistyö sai alkunsa tutustumalla muissa kaupungeissa käytössä oleviin vastaavanlaisiin järjestelmiin. Kehrän vetäjänä ja alullepanijana on toiminut johtava ylihammaslääkäri Pauliina Hietasalo.

Toiminnanohjausjärjestelmä huolehtii, että henkilöstö ja asiakkaat ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Asiakkaalle on annettu tunnin aikaikkuna, jonka aikana on oltava mahdollisuus tulla vastaanotolle. Tarkka aika lähetetään 30 minuuttia ennen vastaanottoa tekstiviestinä asiakkaan matkapuhelimeen. Keskushammashoitolassa Puuvillassa on kymmenen samanlaista huonetta Kehrää varten. Asiakas pysyy samassa huoneessa ja henkilöstö vaihtuu asiakkaan ympärillä tarpeen mukaisesti. Hoidon aikana voidaan tehdä esim. tarkastus, pari paikkaa ja poistaa hammaskiveä.

Toimintamallin käyttöönottaminen on osallistanut suun terveydenhuollon eri ammattiryhmiä ja myös asiakkaat ovat olleet uuteen toimintamalliin erittäin tyytyväisiä. Hoitoon pääsee nopeammin ja jonoja on pystytty purkamaan. Asiakkaille on pystytty tarjoamaan parempaa palvelua, henkilöstön työtyytyväisyys on lisääntynyt ja tilojen sekä muiden resurssien käyttö on ollut optimaalista.

Kuvassa osastonhoitaja Sirpa Wallin, hammaslääkäri Riitta Eskola ja vuoropäällikkö Jaana Ojalehto ottivat palkinnon vastaan.

 


Suun terveydenhuolto on vuoden 2017 uudistuva työyhteisö