Perhe

Perheen perustaminen

1800-luvun alussa puolison valitseminen ei perustunut tunneasioihin kuten nykyään. Puolison valintaan vaikutti yhteiskunnallisesta asemasta riippuen varallisuus, työkyky, terveys sekä sääty- ja sukutausta. Säätyläiset ja porvaristo pyrkivät avioitumaan taloudellisesti ajatellen "järkevästi". Esimerkiksi kauppiaat avioituivat yleensä jonkin muun kauppiassuvun tyttären kanssa. Työläisten ja säätyläisten väliset avioliitot olivat käytännössä mahdottomia. Työläisillä ei ollut avioituessaan taloudellisia etuja vaalittavana, joten he olivat vapaampia valitsemaan haluamansa puolison, mutta vain omasta yhteiskuntaluokastaan.

Avioliittoa edelsi kihlausaika, jonka aikana tuleva puoliso opittiin tuntemaan. Kihlaparit saattoivat muuttaa yhteiseen asuntoon, mutta kirkko vastusti tätä tapaa jyrkästi. Porilaiseen perheeseen syntyi vuosina 1880 - 1910 keskimäärin 2 - 4 lasta, mutta oli varsin yleistä, että perheessä oli kuusikin lasta. 1900-luvun puolella työväestön perheiden lapsiluku väheni, koska jokainen syntynyt lapsi merkitsi aina uutta kuluttajaa ja samalla perheen elintaso laski.

Lasten asema

Perhekuva

Köyhimmissä perheissä lasten asema ei ollut kadehdittava. Jos lapsia oli paljon, osa lähetettiin yleensä ansiotyöhön, koska kotona oli erittäin ahdasta. Maaseudulla monet lapsista olivat käytännössä irtolaisia.

Lapsikuolleisuus oli suurta vielä 1800-luvulla. Jos pikkulapsi selvisi hengissä ensimmäisestä elinvuodestaan, mahdollisuudet kasvaa aikuiseksi kohentuivat. Lapsen tulevaisuus riippui lähinnä siitä, kenen perheeseen hän oli sattunut syntymään.

Niin lasten kuin aikuisten elämää sääteli säätyero. Käsityöläisperheiden tyttärien lapsuus ja nuoruus kuluivat perheenemännän taitojen opettelemisessa.

Kaupunkiporvariston jäsenet avioituivat yleisesti keskenään, joten kauppiaiden tai käsityöläisten tyttärillä oli edessään porvariskodin emännöinti. Yläluokan pojat suuntasivat opintielle. Rahvaan lapset lähtivät kotoaan yleensä palkollisiksi tai naimisiin.

Säätyerot vaikuttivat

Rosa ja Verner Lewinsonin koti Porissa 1900-luvun alussa

Nykyäänkin monella tapaa vallitsevat perheihanteet saivat alkunsa 1800-luvulla sivistyneistön piiristä. Avioliitto, äitiys, lastenkasvatus ja koti nostettiin jalustalle. Ennen talon palvelusväki, sukulaiset ym. laskettiin kuuluvan perheeseen, mutta nyt perheenä käsitettiin yhä useammin ainoastaan vanhemmat ja lapset. Mies elätti perheen ja edusti sitä ulospäin, kun taas naisen valtakuntaa oli koti. Vanhan ajattelutavan mukaan perhe tarvitsi sekä sydämen eli naisen että pään eli miehen. Suomen sana perhe on hyvin vanhaa perua, mutta sanan nykymerkityksen mukainen käyttö yleistyi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Uudet perheihanteet eivät koskeneet työväestöä, koska niihin ei ollut juurikaan mahdollisuuksia. Heikon toimeentulon vuoksi myös perheen äidit kävivät töissä, usein lapsetkin. Mikäli perheen äiti ei ollut vakituisessa työsuhteessa, joutui hän perheen isän jäädessä työttömäksi tai sairastuessa tekemään tilapäistöitä. Teollisuuden mukanaan tuoma uutuus olikin perheenäitien ansiotyö. Perheen isän tai äidin sairastuminen saattoi merkitä myös taloudellista katastrofia.

Periaatteessa työläisperheissäkin pyrittiin noudattamaan porvariston työnjakoa, jossa isä oli töissä ja äiti kotona. Naiset aloittivat työuransa tehtaissa yleensä 15 - 25 -vuotiaina eli lapsuudenkodin ja avioliiton solmimisen välisessä vaiheessa. Avioliiton ja lasten syntymän jälkeen ei ollut välttämättä kuitenkaan mahdollista jäädä kotiin hoitamaan taloutta ja lapsia. Perheen hoitaminen olikin työläisnaiselle erittäin raskas taakka vielä 1930-luvulla. Vasta työpäivien lyhennyttyä ja lapsityövoiman käytön loputtua työväestölle jäi enemmän vapaa-aikaa ja siten aikaa oleilla perheen kanssa.