Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen tarkoitus on turvata perustoimeentulo silloin kun henkilö tai perhe ei tule toimeen ansiotöillään tai yrittäjätoiminnasta saaduilla tuloilla tai muilla tuloilla tai varoillaan. Ensisijaisesti jokaisella on velvollisuus pitää huolta itsestään ja elatuksestaan kykynsä mukaan.

Toimeentulotuki on viimesijainen henkilön ja perheen toimeentuloa turvaava etuus. Toimeentulotuen myöntämistä ennen on selvitettävä hakijan mahdollisuudet saada muita sosiaaliturvaetuuksia, kuten työmarkkinatukea, asumistukea ja opintotukea. Toimeentulotukeen kuuluvat perus-, täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki. Perustoimeentulotuki haetaan Kelasta. Lomakkeet löytyvät Kelan omilta sivuilta. Kunta myöntää täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen. Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakeminen edellyttää, että perustoimeentulotuki on ratkaistu Kelassa.

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakeminen

Toimeentulotukea haetaan sähköisesti tai perinteisellä kirjallisella hakemuksella. Hakemukseen on aina liitettävä tositteet kaikkien perheenjäsenten tuloista, varallisuudesta sekä toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa huomioon otettavista menoista.

Salassapitosäännöksistä johtuen asiakkaiden lähettämiin tiedusteluihin tai muihin yhteydenottoihin ei voida vastata sähköpostitse, vaan niihin vastataan joko puhelimitse tai kirjeellä.

Sähköiset hakemukset

Omapalvelu -palvelussa voit lähettää täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotulotuen hakemuksen ja seurata sen käsittelytilannetta ja maksuja sekä lukea ja tulostaa omat päätökset.

Palvelu vaatii hakijan tunnistautumisen henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos hakijana on avio- tai avopari, sähköinen hakemus täytetään sen henkilön verkkopankkitunnuksilla, jonka nimissä aiemmat päätökset on tehty. Hakemuksen käsittely saattaa viivästyä, mikäli tukea haetaan sen puolison nimissä, jonka nimissä tukea ei aiemmin ole haettu. Huolellisesti täytetty hakemus vähentää tarvetta pyytää asiakkailta lisäselvityksiä ja nopeuttaa siten hakemuksen käsittelyä. Myös sähköinen hakemus vaatii tarvittavat liitteet. Sähköisen hakemuksen liitteitä ei voida vastaanottaa sähköpostin liitetiedostona. Hakemuksen lisätietona tulee ilmoittaa, lähettääkö liitteet sähköisenä vai muulla tavoin, kuten postitse tai tuomalla henkilökohtaisesti.

Omapalvelu

Porin perusturvan sosiaalihuolto liittyy sosiaalihuollon Kanta-arkistoon 27.4.2021. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa kaikki asiakasasiakirjat tallennetaan sähköiseen Kelan ylläpitämään Kanta-arkistoon.

Asiakkaiden tiedot eivät tässä vaiheessa näy sosiaalihuollon Omakanta-palvelussa.

Kanta-arkiston käyttöönotto edellyttää muutoksia asiakastietojärjestelmässä. Näiden muutosten takia sosiaalihuollon ajanvarauksessa saattaa esiintyä viivästystä.

Omapalveluun tulee käyttökatko 19.4.-26.4.2021. Käyttökatkon aikana asiakkaat eivät pysty asioimaan omapalvelussa eivätkä asiakkaat pysty vastaanottamaan päätöksiä, lisäselvityspyyntöjä tai viestejä. Asiakkaita pyydetään hoitamaan tiedossa olevat hakemukset ennen käyttökatkoa.

Omapalvelussa on käyttökatkon jälkeen saatavilla vammaispalveluhakemus ja toimeentulotukihakemus. Muutoksesta huolimatta omapalvelusta voi hakea samoja palveluita kuin ennenkin. Kuljetuspalvelua eli liikkumista tukevaa palvelua haetaan jatkossa vammaispalveluhakemuksella. Erillinen vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalveluhakemus sekä hakemus sosiaalihuollon palveluun poistuvat omapalvelusta.

Omapalvelun ohjeen löydät tästä.

Omapalveluun pääset tästä.

Kirjalliset hakemukset

Kirjallista hakemusta varten hakulomakkeen voi tulostaa täältä tai lomakkeen voi hakea aikuissosiaalityön toimiston neuvonnasta tai omasta lähipalvelukeskuksesta.

Kirjallinen hakemus tarvittavine liitteineen palautetaan neuvontaan tai lähetetään postitse osoitteella Porin Perusturvakeskus, PL 56, 28101 Pori. Kuoreen merkintä “täydentävä/ehkäisevä toimeentulotukihakemus”. Hakija saa postitse kirjallisen päätöksen.

Aikuissosiaalityön toimiston neuvonta
Teljäntori, Antinkatu 16 B, 5. krs, 28100 Pori
puh. 02 621 6110

Avoinna ma-pe klo 8-16

Muutoksenhaku

Viranhaltijan päätökseen tyytymättömällä on oikeus tehdä oikaisuvaatimus perusturvalautakunnalle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Perusturvalautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen, PL 32, 20101 Turku.

Yhteystiedot

Aikuissosiaalityön neuvontapuhelin
puh. 044 701 6202
ma-pe klo 9.00-12.00

Sähköiseen asiointiin
liittyvät tekniset kysymykset

omapalvelu@pori.fi

Porin aikuissosiaalityön toimisto
Antinkatu 16 B, 5. kerros
fax. 02 635 3864
Aukioloaika ma-pe klo 8.00-16.00

Toimistolla on asiakkaiden käytettävissä työasema verkossa asiointia ja tulostamista varten.

  • Siltapuistokatu 2, 2. kerros
    28100 Pori

    Toimeentulotukeen sekä sosiaalityöhön liittyvissä asioissa vastaanotot vain ajanvarauksella sosiaalityöntekijälle tai sosiaaliohjaajalle.

    Toimeentulotukihakemukset voi jättää myös ilman ajanvarausta kauppakäytävällä alaoven vieressä sijaitsevaan postilaatikkoon tai vahtimestareille (2 krs.) toimiston aukioloaikoina.

    Etuuskäsittelijät Elina Agge (Pori A – L), p. 044 701 6201 ja Katri Lähdetkallio (Pori M – Ö) p. 044 701 6204 (puhelinaika 8-16)
    Sosiaalityöntekijä Elisa Varjus (Pori M – Ö), puh. 044 701 0041 (puhelinaika 9-10)
    Sosiaalityöntekijä Nina Aarola (Pori A – L), puh. 044 701 6140 (puhelinaika 9-10)

  • Maantiekatu 31, 1. krs
    28120 Pori

    Etuuskäsittelijä Marja-Reetta Anttila (A-Ö) p. 044 701 0409 (puhelinaika 8-16)
    Sosiaalityöntekijä Anna Kruunari (A-M), p. 044 7016130 (puhelinaika 9-10)
    Sosiaalityöntekijä Johan Nilsen (N-Ö), p. 044 701 6117 (puhelinaika 9-10)
    Sosiaaliohjaaja Marika Niinikoski (18-25 vuotiaat), p. 044 701 6106 (puhelinaika 9-10).

  • Aikuissosiaalityön toimisto
    Teljäntori, Antinkatu 16 B, 5. krs,
    28100 Pori

    Sosiaalityöntekijä Antola Tanja (Pori A-I, Lavia A-L), p. 044 701 2227 (puhelinaika 9-10)
    Sosiaalityöntekijä Kirsti Alm (Pori J-Ö, Lavia M-Ö), p. 044 701 6123 (puhelinaika 9-10)
    Etuuskäsittelijä Anne Lagenoja (Pori A-L), p. 044 701 6116
    Etuuskäsittelijä Merja Haapanen (Pori M-Ö, Lavia), p. 044 701 0458

  • Välskärintie 1
    28450 Vanha-Ulvila

    Toimisto avoinna maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 9-12

    Kirjalliset toimeentulotukihakemukset voi palauttaa sote-keskuksen aulan postilaatikkoon.

    Toimeentulotuki ja muut sosiaalityön vastaanotot perustuvat etukäteen tilattuun ajanvaraukseen.

    Sosiaalityöntekijä Tanja Antola, puh 044 701 2227 (puhelinaika 9-10)
    Sosiaaliohjaaja Sari Lehti, puh. 044 701 3433 (puhelinaika 9-10)
    Etuuskäsittelijä Merja Haapanen, puh. 044 701 0458 (puhelinaika 8-16)

  • Eva Ahlströmin tie 8
    29600 Noormarkku

    Etuuskäsittelijät Elina Agge (Pori A – L), p. 044 701 6201 ja Katri Lähdetkallio (Pori M – Ö) p. 044 701 6204 (puhelinaika 8-16)
    Sosiaalityöntekijä Elisa Varjus (Pori M – Ö), puh. 044 701 0041 (puhelinaika 9-10)
    Sosiaalityöntekijä Nina Aarola (Pori A – L), puh. 044 701 6140 (puhelinaika 9-10)

    Toimiston ovet avoinna ma-pe klo 9.30-12

  • Antintie 52 (terveyskeskus)
    29900 Merikarvia

    Sosiaaliohjaaja Tiina Kesäläinen tavattavissa tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.30-15.30
    Sosiaaliohjaaja puh. 044 701 4439