Valokuva kasvislounaasta

Päiväkotien ja koulujen kasvislounas kokoaa Earth Hourin viettoon yli 10 500 lasta ja nuorta

WWF:n Earth Houria, maailman suurinta ympäristötapahtumaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi, vietetään lauantaina 26. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Porin kaupungin koulut ja päiväkodit osallistuvat Earth Houriin jo perjantaina syömällä ilmastoystävällisellä lounaalla kotimaisista raaka-aineista valmistettuja pinaattiohukkaita, perunasosetta, porkkanaraastetta, puolukkahilloa sekä raejuustoa.

Valokuva kasvislounaasta

Ruokavalinnat ovat ympäristön kannalta tärkeimpiä arjen valintoja. Pienelläkin lihankulutuksen vähentämisellä ja kasvisruokien lisäämisellä koulu- ja päiväkotiruokailussa on suuri vaikutus ympäristölle.

– Lyseossa ja Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa noin 2400 oppilaalle on joka päivä kasvisvaihtoehto vapaasti tarjolla, kertoo Porin Palveluliikelaitoksen vastaava palvelusuunnittelija Timo Salmi.

Muille kouluille sitä tehdään, jos on ilmoittanut noudattavansa kasvisruokavaliota. Kaikkineen maksuton ruoka tarjotaan Porissa noin 4750 alakoululaiselle, 2560 yläkoululaisella ja noin 1200 lukiolaiselle. Päiväkodeissa ruokailee reilu 2000 lasta.

Kasvisruuat osaksi ruokalajeja siinä missä muutkin ruokalajit

Salmen ja palveluesimies Sanna Korpelan mukaan parhaiten kasvisruuista oppilaille maistuvat porkkananapit ja pinaattiohukaiset, keittoja ja laatikoita menee vähemmän.

– Kehittelemme tällä hetkellä esimerkiksi kasvislasagneten ohjetta kasviskiusauksen tilalle. Myös yksi koululaisten suosikkiruoka, puuro ja mehukeitto, täyttävät kasvisruuan kriteerit, jatkavat Salmi ja Korpela.

Porissa on tämän vuoden aikana tarkoitus tehdä kyselyä oppilaille kouluruoasta.

– Kyselyssä kartoitetaan myös kasvisruoka-asiaa samalla tarkemmin. Markkinoille on tullut paljon lihankaltaisia kasvisproteiinituotteita, jotka saattaisivat maistua perinteisempiä kasvisruokia paremmin, kertovat Salmi ja Korpela.

Sekä Salmi että Korpela pitävät tärkeänä päästä eroon ruuan jaottelusta kasvisruokiin ja ”tavalliseen ruokaan”.

– Pyrimme siihen, että kasvisruuat tulisivat osaksi ruokalajeja siinä kuin muutkin. Tavoitteena on saada erityyppisiä ruokalajeja, jotka olisivat yhtä hyviä kuin lihaproteiiniakin sisältävät ruokalajit. Lukiolaisille tarjotaan kasvisruokaa päivittäin sekaruuan rinnalla ja se on osoittautunut toimivaksi tavaksi lisätä kasvisruuan menekkiä, kun erilaisiin kasvisruokiin voi tutustua omaehtoisesti ilman erityisruokavalioilmoitusta.

Tuuks syömää -kyselyyn vastaaminen on ilmastoteko

Lukiolaisten käytössä on viikoittainen kysely, jolla voi ilmoittaa keittiöille tuleeko syömään koululounaalle.

– Lukioruokailijoiden määrä vaihtelee kovasti päivittäin ja siitä seuraa kohtuuttoman paljon ruokahävikkiä. Annokset valmistetaan kaikille ja jos syömään ei tulla, ruoka päätyy hävikiksi. Kysely auttaa keittiöitä valmistamaan oikean määrän annoksia, jolloin hävikkiä ei synny, kertoo Cygnaeus ruokapalvelukeskuksen ruokapalveluesimies Pirjo Rautavalta.

Tuuks syämää -kysely löytyy lukiolaisten Wilman tiedotteista ja linkeistä. Kyselyyn vastataan aina viimeistään perjantain aikana seuraavaa viikkoa koskien. Rautavalta, Korpela ja Salmi kannustavat nuoria aktiivisuuteen.

– Kyselyyn vastaaminen on myös henkilökohtainen ilmastoteko, sillä ruokahävikin vähentäminen on hyvin tärkeää. Jos ruoka päätyy roskiin, sen tuottamisen, kuljettamisen ja valmistamisen päästöt ovat syntyneet täysin turhaan, he muistuttavat.

Ruokahävikin vähentäminen on kaupungin yhteinen tavoite. Lisätietoa Porin ilmastotavoitteista löytyy täältä.

Earth Hour-tapahtuman nettisivuilta löytyy kattavasti tietoa, miten tapahtumaan voi osallistua niin kaupunkina, työpaikkana kuin yksittäisenä kansalaisenakin. WWF on myös koonnut opettajille vinkkejä Earth Hourin käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa.

 


Valokuva kasvislounaasta