Selvin päin Satakunnassa -hankkeen uutiskirjekuvake

Selvin päin Satakunnassa -hankkeen maaliskuun uutiskirje

Korona-tilanne pysäyttää ja on vaatinut toimenpiteitä myös hankkeilta ja hanketyöntekijöiltä. Kevään koulutukset ja tilaisuudet on joko peruttu tai ne siirretään myöhempään ajankohtaan. Työ kuitenkin jatkuu, vaikkakin toistaiseksi etätyön merkeissä. Selvin päin Satakunnassa –hankkeen työntekijöihin saa yhteyttä sähköpostin välityksellä tai puhelimitse, yhteystiedot löytyvät esimerkiksi hankkeen kotisivuilta.

Selvin päin Satakunnassa -hankkeen uutiskirjekuvake

Ehkäisevän päihdetyön tunnettavuus on kasvanut koko Satakunnassa

Satakunnassa toteutettiin toinen päihdetilannekysely marras-joulukuussa 2019. Ensimmäinen kysely toteutettiin vuotta aiemmin. Vastauksia toiseen päihdetilannekyselyyn tuli lähes 300 enemmän kuin vuonna 2018. Kyselyn vastausmäärä kunnittain vaihteli paljon. Päihdetilannekyselyllä kartoitettiin, miten asukkaat kokevat Satakunnan päihdetilanteen tällä hetkellä. Asukkaiden näkemyksiä ja mielipiteitä kysyttiin päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyvien päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Kyselyn toteutus on osa valtakunnallista Pakka (paikallinen alkoholipolitiikka) –toimintamallia.

Vastauksia kyselyyn tuli koko Satakunnan alueelta 2517. Suurin vastaajaryhmä kyselyyn oli 31-45 vuotiaiden ryhmä (32 %), minkä lisäksi runsaasti vastauksia saatiin myös 46-60 –vuotiaiden (23 %) ja alle 18 –vuotiaiden (22 %) vastaajaryhmiltä. Myös muut ikäryhmät tulivat kohtuullisen hyvin edustetuiksi.

Havainnot päihteiden käytöstä laskeneet lievästi

Vastausten perusteella alaikäisille päihteiden välitystä havaitaan eniten tupakan/sähkösavukkeen (36 %), alkoholin (33 %) ja nuuskan (30 %) osalta. Kannabiksen ja muiden huumausaineiden välittämistä ilmoitti havainneensa 11 % vastaajista. Vastaajista alaikäisten alkoholin käyttöä oli havainnut 70 %, tupakoimista 87 %, nuuskaamista 52 %, sähkösavukkeiden käyttöä 45 %, kannabiksen ja muiden huumausaineiden käyttöä 16 % ja rahapelaamista 42 %. Havaintojen määrässä oli hieman laskua aiempaan vuoteen verrattuna kaikissa kategorioissa.

Alaikäisten ja nuorten päihteiden käyttöön tulee puuttua ja vanhemmuuden tukemiseen panostaa

Yli puolella vastaajista oli yhtenäinen näkemys siitä, että alaikäisten päihteiden käyttöön tulee puuttua. Vastauksissa toivottiin nykyistä aktiivisempaa puuttumista alaikäisten alkoholin (58 %), tupakka- ja nikotiinituotteiden (66 %), kannabiksen ja muiden huumausaineiden (68 %) kokeiluihin ja käyttöön sekä rahapelaamiseen (50 %).

Päihdetilannekyselyn avoimeen kysymykseen, ”Millaisia keinoja tulisi mielestänne käyttää päihdehaittojen ehkäisemiseksi?”, tuli runsaasti vastauksia. Vastauksissa korostuivat neljä teemaa: varhainen puuttuminen, päihdekasvatus, vanhemmuuden tukeminen ja valvonta.


Selvin päin Satakunnassa hanke

Avoimeen kysymykseen annettujen vastausten perusteella nuorille toivotaan lisää päihteettömiä tiloja ja tilaisuuksia sekä aikuisen tukea ja avointa keskustelua. Ensisijaisesti kouluissa tapahtuva päihdekasvatus koetaan tarpeellisena nuorten tietoisuuden kasvattamiseksi. Päihdekasvatukselta toivotaan jatkuvuutta sekä eri ikäryhmien huomioimista. Kokemusasiantuntijoiden mielipiteitä halutaan selvästi kuulla. Vastauksissa tuodaan esiin toive vanhempien osallistamisesta nuorten arkeen ja päihteisiin liittyvän tiedon jakamista vanhemmille. Teema ”valvonta” sisältää näkemyksiä sekä poliisiviranomaisten valvonnasta että etsivien nuorisotyöntekijöiden työstä. Yhtäältä vastauksissa toivotaan, että nuoria pidetään silmällä ja heille tarjotaan apua ja tukea, mutta toisaalta aikuisilta toivotaan myös uskallusta puuttua.

Tulossa: Näytä paperit! Älä välitä! –kampanja

Selvin päin Satakunnassa –hanke järjestää yhdessä kuntien kanssa keväällä yhteiskampanjan vähittäiskaupoille ja anniskeluravintoloille. Kampanjan tavoitteena on tehostaa nuoria näyttämään henkilöllisyyspaperit automaattisesti ikärajavalvottavia tuotteita ostettaessa sekä ehkäisemään päihteiden välittämistä alle 18-vuotiaille nuorille.


Ikärajavalvonta kampanja

Maaliskuun tutkimustiivistelmä

Mielenterveysstrategiasta nostetta ehkäisevään päihdetyöhön

Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelman (STM 2020) lähtökohtana on mielenterveyden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnassa ja sen eri toimialoilla ja tasoilla. Koska mielenterveyden häiriöt ovat kansanterveydellinen haaste, palvelujen (mukaan lukien päihdepalvelut) saatavuus tulee saattaa muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tasolle. Strategia antaa suuntaviivat päätöksenteolle sekä toiminnan ja voimavarojen suuntaamiselle.

Mielenterveysstrategiassa linjataan, että siinä esitetyt päihteitä koskevat toimenpiteet sovitetaan yhteen alkoholi-, tupakka-, huume- ja rahapelipolitiikan kanssa ja että toimenpiteet täydentävät Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelmaa. Strategia ohjaa osaltaan myös päihdepalvelujen kehittämistä. 

Ehkäisevää päihdetyötä ja mielenterveyden edistämistä tekevät toimijat saavat työlleen tukea myös nyt valmisteilla olevasta päihde- ja riippuvuusstrategiasta.


vedenpisara kuvistuskuva

Yhteiskunnan käytössä olevat voimavarat on mielenterveys- ja päihdekysymyksissä sekä -politiikassa suunnattu kohti samoja päämääriä: inhimillisen kärsimyksen ja taloudellisten haittojen ehkäisyä ja vähentämistä sekä hyvinvoinnin lisäämistä. Strategiat ja visiot ovat olemassa.

Tällä hallituskaudella mielenterveysstrategian toimeenpanossa painottuu mielenterveysosaamisen ja -taitojen lisääminen ihmisten arkiympäristöissä kunnissa.
 
Mielenterveysosaamisesta tulee ehkä ensimmäiseksi mieleen, että se on tietoa mielenterveysongelmista ja palveluista sekä mielenterveyteen vaikuttavista riskitekijöistä ja mielenterveyden vahvistamisen tavoista. Lisäksi se on ymmärrystä mielenterveydestä voimavarana ja mielenterveyteen liittyvien asenteiden ja käsitysten tunnistamista. Päihdeosaaminen taas tarkoittaa vastaavasti tietoa päihteisiin liittyvistä terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta vaarantavista tai suojaavista tekijöistä, palveluista ja ongelmallisesti päihteitä käyttäviin liittyvien asenteiden ja käsitysten tunnistamista. 

Lisätietoa aiheesta:                    THL: Mielenterveysstrategiasta nostetta ehkäisevään päihdetyöhön

                                                  Sosiaali- ja terveysministeriö: Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020-2030

Alkoholin matkustajatuonti kokonaisuudessaan väheni vuonna 2019

Alkoholijuomien matkustajatuonti väheni 12,4 prosenttia sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna vuonna 2019 edelliseen vuoteen verrattuna. Litramääräisesti matkustajatuonti kasvoi hieman. Matkustajat toivat siis ulkomailta vähemmän väkeviä juomia ja enemmän mietoja alkoholijuomia.

Lue lisää

Yli puolet alle 35-vuotiaista tuntee jonkun, joka käyttää huumeita

Uusimman, vuoden 2018 Huumekyselyn mukaan yli puolet alle 35-vuotiaista suomalaisista tuntee henkilökohtaisesti jonkun huumeiden käyttäjän. Yli kolmasosalle suomalaisista on myös joskus tarjottu huumeita käytettäväksi tai ostettavaksi.

Huumekyselyn mukaan suomalaisten pelko joutua väkivallan kohteeksi muiden ihmisten huumeiden käytön vuoksi on vähentynyt 2000-luvulla merkittävästi. Vuoden 2018 Huumekyselyssä 19 prosenttia vastaajista pelkäsi joutuvansa väkivallan kohteeksi muiden ihmisten huumeiden käytön vuoksi, kun vuosituhannen alussa niin koki peräti 40 prosenttia vastaajista.

Lue lisää


Selvin päin Satakunnassa -hankkeen uutiskirjekuvake