Uutisarkisto
Varaa aikasi influenssa- ja koronarokotteelle nyt
Porin perusturva on avannut joulukuulle uusia rokotusaikoja influenssa- ja/tai koronarokotuksia varten. Suosittelemme asiakkaitamme varaamaan ajan ja ottamaan rokotuksen joulukuun aikana,…
Meri-Porin uimahallissa poikkeava aukioloaika ensi lauantaina
Lauantaina 3.12.2022 Meri-Porin uimahalli ja kuntosali poikkeuksellisesti auki klo 13-15.
Jouluista tunnelmointia uinnin merkeissä
Perinteiset pikkujoulu-uinnit järjestetään jälleen kerran Porin keskustan ja Meri-Porin uimahalleissa sekä maauimalassa.
Joulukuussa maksetaan vielä mitä halutaan
Seuraavaa Maksa mitä haluat -päivää vietetään keskiviikkona 14. joulukuuta. Päivän aikana asiakas pääsee Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntalaitoksiin sillä summalla…
Tekniikkatreeneistä intoa uintiharrastukseen
Porin kaupungin liikuntapalvelut järjestää marraskuussa kaksi uimatekniikkakurssia, jotka soveltuvat aloitteleville uimareille.
Kaupunkilaisia kannustetaan uimaan loppuvuoden kestävällä kampanjalla
Porin kaupungin liikuntapalvelut kannustaa kaupunkilaisia vesiliikunnan pariin marras-joulukuun aikana toteutettavan Pidetään Porilainen Pinnalla -vesiliikuntakampanjana avulla.
Taavi-silta talviteloille torstaina
Veneilykausi on tämän vuoden osalta päättynyt ja suurin osa Jokisataman venelaitureista on siirretty talvisäilöön. Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävä Taavi-silta poistuu…
Rakkaudella porilaisille nuorille -hyvinvointirahalla toteutetaan kuusi nuorten kaupunkilaisten hanketta
Hyvinvointirahalla toteutetaan osallistuvaa budjetointia, jossa porilaiset saavat itse ideoida ja toteuttaa hyvinvointia tukevia hankkeita. Erityisesti nuorten hyvinvointiin suunnatulla Rakkaudella porilaisille…
Arvoituksia, reippailua ja työpajoja – syyslomaviikko Porissa on tärppejä täynnä
Syyslomaviikkoa vietetään Porissa 24.–30. lokakuuta monipuolisissa merkeissä. Tekemistä riittää eri ikäisille niin liikunnan kuin kulttuurinkin parista sekä erilaisista työpajoista. Syyslomatunnelmaan…
Eiku menoks -palvelu auttaa liikkeelle ja liikunnan ilon löytämiseen
Porissa alkaa uusi liikuntapalveluiden palvelu ”Eiku menoks”, jonka tavoitteena on kannustaa vasta-alkajia löytämään liikunnan iloa. Maksuton palvelu tutustuttaa liikkujat matalalla…