Keskustan uimahalli

Kaupunkilaisia kannustetaan uimaan loppuvuoden kestävällä kampanjalla

Porin kaupungin liikuntapalvelut kannustaa kaupunkilaisia vesiliikunnan pariin marras-joulukuun aikana toteutettavan Pidetään Porilainen Pinnalla -vesiliikuntakampanjana avulla.

Keskustan uimahalli

7. marraskuuta alkavan ja loppuvuoden kestävän kampanjan tavoitteena on innostaa kaikkia kaupunkilaisia liikkumaan vedessä, sillä vesiliikunta sopii jokaiselle. Kampanja kannustaa paitsi aikuisia, mutta myös lapsia ja perheitä uimahalliin. Vesi on lapsille luonnollinen elementti liikkua ja vesileikit ovat lapsiperheille iloista yhdessä tekemistä, josta sekä aikuiset että lapset pääsevät nauttimaan.

– Uinti, vesijuoksu ja vesivoimistelu, ovat tehokkaita liikuntalajeja ja sopivat myös henkilöille, joille muu liikkuminen voi olla hankalaa. Vedessä on nosteen vuoksi helppo tehdä sykettä kohottavia harjoituksia ja tuki- ja liikuntaelimistöä vahvistavia liikkeitä, toteaa liikunnanohjaaja Jan Hydén.

Vesiliikuntakampanjaan voi osallistua 7. marraskuuta alkaen noutamalla keskustan tai Meri-Porin uimahallin kassalta uimakalenterin, johon merkitään jokainen suoritus käynnin yhteydessä. Kyseessä voi olla uintia, vesijumppaa- tai juoksua, tai vaikka leikkiä lasten kanssa.

Myös kaupungin urheilulähettiläs ja olympiamitalisti Matti Mattsson kannustaa kaikkia osallistumaan kampanjaan joko yksin, kavereiden tai perheen kanssa.

– Uimataito on kansalaistaito, joka jokaisen on syytä osata. Uiminen on myös erittäin hauskaa ja varsinkin Porissa vesi on elementtinä vahvasti läsnä. Uimataito kehittyy sitä mukaa, mitä enemmän aikaa viettää vedessä, joten kaikki loppuvuodeksi polskimaan, Mattsson kannustaa.

Uimatekniikoihin voi lisäksi tutustua Mattssonin kanssa toteutetuilla uimataitovideoilla, joissa näytetään minkä tasoisia vaatimuksia uimataitoon kuuluu missäkin ikävaiheessa. Videoihin voi tutustua osoitteessa pori.fi/uimataito.

Uimakalenterin voi palauttaa keskustan uimahalliin 12. tammikuuta 2023 mennessä, jolloin samalla osallistuu vesiliikunta-aiheisten palkintojen arvontaan.


Keskustan uimahalli