Uutisarkisto

Keskusaukion viereisten puiden karsiminen katkaisee liikenteen tiistaina
Keskusaukiolla karsitaan puita tiistaina 9. lokakuuta. Työn vuoksi Yrjönkadun etelään menevä ajokaista joudutaan sulkemaan Itsenäisyydenkadun ja Keskusaukion väliltä kello 8–14.

Porissa vietetään Valtakunnallista vanhustenviikkoa 8.-12.10.
Porissa vietetään valtakunnallista vanhustenviikkoa 8.-12.10. teemalla Iloa toimeliaisuudesta.

Mopo pärisee Käppärässä
Jazz-orkesteri Mopo saapuu konsertoimaan Käppärän koululle 4.10. Koululaiskonserttia edeltävänä iltana Mopo esiintyy Validi Karkia -klubilla, minkä ansiosta kolmen lahjakkaan muusikon…

Ennätysyleisön saanut Nippori jatkuu yleisöäänestyskilpailulla
Anime- ja mangatapahtuma Nippori järjestettiin lauantaina 29.9. kello 12–20. Tapahtumaan osallistui yhteensä noin 400 eri ikäistä harrastajaa ympäri Suomea. Välitön…

Ei kuntodopingille – Pori mukaan Puhtaan liikunnan puolesta -toimintaan
Pori kaupunki ja Dopinglinkki ovat allekirjoittaneet Puhtaan liikunnan puolesta -sitoumuksen. Sopimuksessa on kyse yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta, jolla pyritään parantamaan ihmisten terveyttä…

Miltä näyttää urheilutalon alue 20 vuoden kuluttua – kerro ideasi Pasaasin kehittämisestä Porin päivänä
Porin kaupunki kutsuu porilaiset mukaan Pasaasin alueen kehittämiseen. Pasaasilla tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu Keskusaukiolta vanhan linja-autoaseman, uimahallin ja urheilutalon kautta…

Miltä näyttää urheilutalon alue 20 vuoden kuluttua – kerro ideasi Pasaasin kehittämisestä Porin päivänä
Porin kaupunki kutsuu porilaiset mukaan Pasaasin alueen kehittämiseen. Pasaasilla tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu Keskusaukiolta vanhan linja-autoaseman, uimahallin ja urheilutalon kautta…

Hävikkiviikko keskittyy ruokaan
Porin kouluissa on vietetty valtakunnallista Hävikkiviikkoa viikolla 37 eli 10.–16.9.2018. Jokavuotisen viikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin…

Pori Proms lauantaina Promenadikeskuksessa
Pori Sinfoniettan alkusyksyn perinteinen maksuton Pori Proms -tapahtuma kerää muusikin ja teatterin ystävät Promenadikeskukseen taas tulevana lauantaina 7. syyskuuta.

Osallisuus ja osallistuminen ovat päivän sanat
Vapaaehtoistoiminnan keskus LIISAn järjestämät perinteiset pihajuhlat olivat jälleen todiste porilaisten osallistumisesta. Perjantaina 31.8. järjestettäviin pihajuhliin osallistui jopa 200 henkilöä.