Uutisarkisto

Icehearts-toiminta alkaa Porissa
Porin kaupunki ja Icehearts ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen Icehearts-toiminnan aloittamisesta Porissa. Toimintamalli tarjoaa pitkäkestoista tukea lapsille joukkueurheilun kautta.

Suuri osa porilaisista voi hyvin – lasten ja nuorten hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota
Lapset ja nuoret kokevat yhä monimuotoisempia haasteita, vaikka samaan aikaan suurin osa heistä voi hyvin, selviää Porin kaupungin vuoden 2018…

Chat-palvelu auttaa nuoria ja lasten vanhempia matalalla kynnyksellä
Perusturvan Nuorten vastaanotto sekä perheneuvola ovat ottaneet käyttöön eChat-palvelun, mitä kautta asiakas voi olla yhteydessä asiantuntijoihin matalalla kynnyksellä, myös anonyymisti.

Nuori Pori Harrastaa 2019 - yhdistysten ilmoittautuminen tapahtumaan on alkanut
Nuori Pori Harrastaa tapahtuma järjestetään tänä vuonna Porin Karhuhallissa lauantaina 24.8.2019 klo 14-18.

Porissa järjestetään kaikille avoimia somevanhempainiltoja – tavoitteena lisätä vanhempien tietoisuutta sosiaalisen median haittapuolista
Häirintä ja ahdistelu sosiaalisessa mediassa ovat nousseet huolenaiheiksi sekä keskusteluun lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä vaarantavista ilmiöistä. Lasten turvallisuuden…

Päättäjät kysyvät lapsilta – seuraa suoraa lähetystä netissä keskiviikkona
Porilaisille lapsille ja nuorille pidetään kyselytunti, jossa heille esitetään porilaisten päättäjien tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on sekä ala- ja yläkoululaisia että…

Jeesari.nuokka.fi ja Nuokka.fi -sivut ovat yhdistyneet ja Nuokkakarhu täyttää neljä vuotta
Karhukuntien nuorten (13-29 -vuotiaiden) nettisivut Jeesari.nuokka.fi ja Nuokka.fi ovat yhdistyneet. Aiemmin Jeesari.nuokka.fi sivulla oli kaikki auttavat tahot ja Nuokka.fi -sivulla…

Music Against Drugs ry:n iltatapahtumassa luvassa hohtoa, musaa ja pelejä
Music Against Drugs ry järjestää ilmaisen iltatapahtuman perjantaina 14.12.2018 klo 18-23 Porin keskustan nuorisotalolla.

Ryhdy turvalliseksi aikuiseksi porilaiselle nuorelle
Ryhtyisitkö sinä henkilökohtaiseksi turvalliseksi aikuiseksi 13-17 -vuotiaalle porilaiselle nuorelle? Antaisit omaa aikaasi, joka on nuorelle arvokasta. Ilmoittaudu koulutukseen 16. marraskuuta…

Petteri Lahdesta liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö
Petteri Lahti on valittu Porin kaupungin liikunta- ja nuorisoyksikön päälliköksi. Hän aloittaa virassaan 1.1.2019. Sivistyslautakunta teki päätöksen Lahden valinnasta kokouksessaan…