Uutisarkisto

Valokuva Korkeaojan Luomutilan kukkapellosta

Väripelloista iloa myös sadonkorjuun jälkeen

Karhukaupungin vuosi lähenee loppuaan. Välipäivien aikana muistelemmekin kivoja asioita, joita Porin kaupungissa on vuoden 2022 aikana tapahtunut. Seuraavaksi palaamme ajassa…
Joukko ihmisiä hymyilee puistossa

Lahjoituksena saatu elämyspäivä tynkäkujalaisille

Karhukaupungin vuosi lähenee loppuaan. Välipäivien aikana muistelemmekin kivoja asioita, joita Porin kaupungissa on vuoden 2022 aikana tapahtunut. Tällä kertaa vierailemme…
Hiihtäminen

Liikunnan riemua myös talvella – osallistu leikkimielisiin liikuntakampanjoihin alkuvuodesta

Talviliikuntaan kannustetaan nyt kahden kampanjan voimin, kun tammikuussa käynnistyvät Porin kaupungin liikuntapalveluiden perinteinen kuntokampanja sekä Liiku RY:n Talviliikkuja-kampanja. Talviliikkuja-kampanjassa kerätään…
Iltahämärässä kuvassa henkilö puhaltaa tulta joka leimahtaa kuvassa.

Uudenvuoden vastaanotto pidetään Porissa kello 18 alkaen – tulishow huipentaa tilaisuuden

Porin kaupungin uudenvuoden vastaanotto järjestetään lauantaina 31. joulukuuta Raatihuoneen edustalla uudistuneen alkamisajankohdan mukaisesti jo alkuillasta. Tilaisuuden päätteeksi nähdään Satasirkuksen tuliesitys…
Valokuva talvisesta maisemasta

Monipuolisia liikuntamahdollisuuksia välipäiville ja alkuvuoteen

Kun joulupöydän antimet on nautittu, voi mieltä ja oloa virkistää liikunnalla. Porin kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa kaikenikäisille paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia loppuvuodelle…
Paikallisliikenteen linja-auto kauppatorilla

Porin joukkoliikenteen kausilippujen hintoihin luvassa huojennus alkuvuodeksi

Eduskunnan päätös henkilökuljetuspalveluiden arvonlisäveron väliaikaisesta muuttamisesta mahdollistaa Porin joukkoliikenteen 30 päivän kausilippujen hintojen alennuksen alkuvuodeksi. Kolmesta viiteen euroon nykyistä edullisemmat…
Valokuva, jossa henkilöt allekirjoittavat sopimuksen

Palmgren-konservatorio ja WinNova jatkosopimukseen musiikkialan ammatillisen koulutuksen järjestämisestä

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova ja Porin kaupungin ylläpitämä Palmgren-konservatorio ovat solmineet jatkosopimuksen musiikkialan ammatillisen koulutuksen järjestämisestä. Sopimus on voimassa toistaiseksi…

Ajankohtaista koronaviruksesta

Vuodenvaihde tuo mukanaan joitain muutoksia perusturvan koronavirustestaukseen. Kokosimme alle keskeisimmät ohjeet.
Kansalaisopiston opistotalon sisäänkäynti

Kansalaisopiston kevätkausi alkamassa

Kansalaisopiston Sinä Osaat! -koulutusoppaan voi noutaa kirjastoista Porissa ja Ulvilassa sekä Porinasta, Porin museoiden toimipisteistä ja Porin keskustan uimahallista toimipisteiden…
Ilmakuvassa näkyy Pohjois-Porin monitoimitalon ympäristö. Kuvassa peltoa ja isoja rakenteita.

Pohjois-Porin monitoimitalon ympäristön jalankulku- ja pyöräteitä avataan käyttöön vuodenvaihteessa

Pappilanpuistikon ja Koillistuulentien jalankulku- ja pyörätiet sekä osa Pohjoisväylän kevyen liikenteen väylistä avataan liikenteelle sorapintaisina ja valaistuina perjantaina 30. joulukuuta.…