Valokuva talvisesta maisemasta

Monipuolisia liikuntamahdollisuuksia välipäiville ja alkuvuoteen

Kun joulupöydän antimet on nautittu, voi mieltä ja oloa virkistää liikunnalla. Porin kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa kaikenikäisille paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia loppuvuodelle muun muassa uimahalleissa, Porin metsässä ja tekojäillä.

Valokuva talvisesta maisemasta

Kaikki liikuntapaikkojen poikkeusaukiolot löydät helposti myös täältä.

Uimahallit

Uimahalleilla on ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille. Wibit-temppurata on keskustan uimahallissa tiistaina 27. joulukuuta kello 11 alkaen aina perjantaihin 30. joulukuuta saakka. Meri-Porin uimahallissa radalle pääsee temppuilemaan tiistaista torstaihin 3.–5. tammikuuta. Temppurata on tarkoitettu uimataitoisille ja sen käyttö sisältyy uimahallin pääsymaksuun.

Keskustan uimahallissa järjestetään myös ohjattua kinkunsulatusjumppaa kahdesti päivässä. Maanantaina 26. joulukuuta jumpat ovat kello 12 ja 15 isossa altaassa. Keskiviikkona 28. ja perjantaina 30. joulukuuta jumpat pidetään monitoimialtaan puolella. Kumpanakin päivänä jumpat ovat samaan aikaan, kello 10 ja kello 14. Jumppien kesto on noin puoli tuntia. Osallistumismaksu on uimahallin pääsymaksu + 2 €.

Kinkunsulatusjumppien lisäksi uimahalleilla on mahdollista osallistua virtuaalisiin vesiliikuntatuokioihin. Virtuaalijumppa pyörii keskustan uimahallin monitoimialtaan näytöllä tai lainattavan Hydrohex-tabletin kautta. Lisätietoja virtuaalijumpasta sekä alkuvuoden ohjatuista liikuntatunneista löydät täältä. Keskustan uimahalli on suljettuna 24.–25. joulukuuta sekä 1. tammikuuta. Meri-Porin uimahalli ja maauimala sulkevat ovensa 23.–26. ja 31. joulukuuta sekä 1. ja 6. tammikuuta. Tarkemmat poikkeusaukiolot voi tarkistaa täältä.

Luontoliikunta

Liikuntapalvelut järjestää ohjattua liikuntaa myös ulkoilmassa. Ohjatuilla fatbike-lenkeillä pyöräillään Porin metsässä. Lenkille ei tarvitse omaa pyörää, vaan se ajetaan Luonto Liikuttaa-hankkeen pyörillä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen lenkeille löytyvät täältä. Pyöräilyn lisäksi Porin metsään kannattaa suunnata hiihtämään. Metsästä löytyy sekä 1,4 kilometrin että 3 kilometrin hiihtolenkit. Lisätiedot latutilanteesta ja latujen kunnossapidosta löydät täältä.

Luistelu

Urheilukeskuksen tekojäillä pääsee luistelemaan läpi vuodenvaihteen. Joulun pyhinä 24.–25. joulukuuta sekä uudenvuoden päivänä 1. tammikuuta ei ole valvottuja yleisöluisteluvuoroja. Vuorot pyörivät normaalisti 27.–31. joulukuuta ja 2.–8. tammikuuta. Narukerän ottelut maanantaina ja perjantaina 26. ja 30. joulukuuta rajoittavat vapaata luistelua tekojääradalla. Tekojääkaukaloon pääsee luistelemaan varausten ulkopuolella vapaasti. Tekojäiden varaustilanteen voi tarkistaa Timmistä. Sekä tekojääradalla että kaukalossa valot sammuvat joka päivä kello 22.

Aatonaattona 23.12. Tekojääradan ja tekojääkaukalon hoito loppuu klo 15:30
Jouluaattona 24.12. Tekojäärata ja tekojääkaukalo hoidetaan aamulla, ei varattuja vuoroja
Joulupäivänä 25.12. Tekojäärata ja tekojääkaukalo hoidetaan aamulla, ei varattuja vuoroja
Tapaninpäivänä 26.12. Bandyliigaottelu Narukerä-Akilles, varaus klo 13-17, tekojääkaukalossa ei vuoroja. Hoito loppuu klo 17:30
Tiistaina 27.12. Päivällä vapaata klo 8-15, yleisöluistelu klo 16-17:30, seuravuorot klo 17:30-22, kaukalossa vuorot klo 16-21
Keskiviikkona 28.12. Päivällä vapaata klo 8-15, hoito klo 15-16:15, seuravuorot klo 16:15-22, kaukalossa vuorot klo 15-19 ja 20-21
Torstaina 29.12. Päivällä vapaata klo 8-15, seuravuorot klo 16:30-20:30, yleisövuoro klo 20:30-22, kaukalossa vuorot klo 16-20
Perjantaina 30.12. Päivällä vapaata klo 8-15, yleisöluistelu klo 16-17, Bandyliigaottelu Narukerä-Botnia, varaus klo 17-21, kaukalossa vuorot klo 16-21
Uudenvuodenaattona 31.12. Hoito loppuu klo 15:30, yleisövuoro klo 8-11:30, hoito ja seuravuorot klo 11:30-15:30, kaukalossa seuravuorot klo 11-15
Uudenvuodenpäivänä 1.1. Ei hoitoa, ei varattuja vuoroja tekojäällä eikä kaukalossa
Maanantaina 2.1. Päivällä vapaata klo 8-15, yleisöluistelu klo 15:30-16:30, seuravuorot klo 16:30-21, kaukalossa vuorot klo 16-20
Tiistaina 3.1. Päivällä vapaata klo 8-15, yleisöluistelu klo 16-17:30, seuravuorot klo 17:30-22, kaukalossa vuorot klo 16-21
Keskiviikkona 4.1. Päivällä vapaata klo 8-15, hoito klo 15-16:15, seuravuorot klo 16:15-22, kaukalossa vuorot klo 17-19 ja 20-21
Torstaina 5.1. Päivällä vapaata klo 8-15, seuravuorot klo 16:30-20:30, yleisövuoro klo 20:30-22, kaukalossa vuorot klo 16-20
Loppiaisena 6.1. Hoito loppuu klo 19:30. Päivällä vapaata klo 9-12, seuravuorot klo 12-14:15 ja hoito klo 15-16, yleisövuoro klo 16-17, seuravuorot klo 17-19:30, kaukalossa vuorot klo 16-19:30
Lauantaina 7.1. Yleisövuoro klo 8-11:30, hoito ja seuravuorot klo 11:30-18, yleisövuoro klo 18-20, kaukalossa seuravuorot klo 11-14
Sunnuntaina 8.1. Seuravuorot klo 9-15, mailaton yleisövuoro klo 15:30-17, mailallinen yleisövuoro klo 17-19, seuravuoro 19:30-20:30