Uutisarkisto
Nuori Pori Harrastaa -tapahtuma tulee taas!
Nuori Pori Harrastaa on lapsille ja nuorille suunnattu monipuolinen harrastustapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna toista kertaa kaksipäiväisenä 2.–3. syyskuuta. Mukana…
Maksuton kierrätystapahtuma nuorille Ohjaamo Porissa
Ohjaamo Pori järjestää yhteistyössä Porin kaupungin Reilun kaupan kannatustyöryhmän kanssa nuorille suunnatun kierrätystapahtuman, jossa raha ei vaihda omistajaa. Ohjaamoon voi…
Rakkaudella porilaisille nuorille -hyvinvointirahan haku on nyt auki
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina 6. kesäkuuta hyväksyä esityksen nuorille suunnatusta hyvinvointirahasta. Rakkaudella porilaisille nuorille -hyvinvointirahaa voivat hakea nuoret ja nuoret…
Nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi esitetään Rakkaudella porilaisille nuorille -hyvinvointirahaa
Kaupunginhallitus hyväksyi 7. helmikuuta hyvinvointiryhmän esityksen tämän vuoden hyvinvointirahan käytöstä. Hyvinvointirahalla toteutetaan osallistuvaa budjetointia, jossa porilaiset saavat itse ideoida ja…
Päättäjäispäivän juhlinnassa muistettava vastuu, turvallisuus ja laki
Tulevana lauantaina moni nuori viettää kouluvuoden päättäjäisiä. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat sekä virkavallan edustaja muistuttavat, että juhlahetkessäkin on niin vanhempien…
Nuorten suunnittelemat tarrat sadevesikaivojen ympärillä muistuttavat vesistöjen roskaantumisesta
Kaupungin sadevesikaivojen ympäriltä voi bongata Porin yläkoululaisten suunnittelemia katutaideteoksia. Kyseessä on Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista – Magknip av…
Nuorten osallisuutta edistävä Mikä vituttaa -toiminta käynnistyy myös Porissa
Mikä vituttaa -toiminta käynnistyi toukokuussa Porissa Mikä vituttaa -kiertueella. Kiertueella jalkauduttiin Porissa nuorten pariin muun muassa oppilaitoksiin ja eri matalan…
Alkoholin myynnin ikärajavalvonta heikentynyt Porin seudulla
Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella toteutettiin alkoholin ostokokeet maaliskuussa 2022 alkoholin myynnin ikärajavalvonnan testaamiseksi. Ostokokeissa myyjä kysyi henkilöllisyystodistuksen ja kieltäytyi myymästä 73…
Nuori Pori Harrastaa –tapahtuma tulossa jälleen syyskuussa
Tänä vuonna jälleen kaksipäiväinen Nuori Pori Harrastaa järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Karhuhallissa. Perjantaina paikalle kutsutaan seitsemäsluokkalaiset ja lauantaina tapahtuma on…
Lapset ja nuoret kysyvät päättäjiltä – seuraa suoraa lähetystä netissä tiistaina 15. helmikuuta
Porin päättäjille pidetään etäyhteyksin kyselytunti, jossa heille esitetään lasten ja nuorten tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on kaupungin johtavia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.…