Uutisarkisto

Pulkkamäki

Yyterin pulkkailijoille uudet opasteet

Pulkkailua Yyterissä opastetaan jatkossa paremmin Keisarinpankille ja uudelle tapahtuma-alueelle. Mahtavia pulkkamäkiä Yyterissä riittää jatkossakin niin hurjapäille kuin pienemmillekin pulkkailijoille.
Talvinen Porin silta

Seuraavalta hallitukselta odotetaan kumppanuuteen perustuvaa kaupunkipolitiikkaa

Suomen 21 suurinta kaupunkia, Pori mukaan lukien, ovat laatineet yhteiset hallitusohjelmatavoitteet. Tavoitteiden lähtökohtana on näkemys siitä, että tulevaisuuden kaupunkipolitiikka pohjautuu…
Vähälinnankadun pyörätien auraus

Vähälinnankadun pyörätien auraus tuo muutoksia liikenteeseen

Vähälinnankadun pyörätien auraus aloitetaan tänään aamupäivällä. Työmaa aiheuttaa häiriötä liikenteeseen, sillä Vähälinnankadun oikeanpuoleinen kaista suljetaan töiden ajaksi osittain liikenteeltä.
Jalkapalloja

Liikuntatilojen vuorojen haku käynnissä

Vakiovuorojen hakemukset liikuntatiloihin ja leirikeskuksiin on jätettävä määräaikaan mennessä. Vapaita vuoroja voi varata myös keskellä kautta.
Sote-keskus Cotton

Naisten terveystarkastukset laajentuneet – tarkastusten tavoitteena naisten terveyden edistäminen ja kohdunkaulan syövän ennaltaehkäisy

Naisten terveystarkastukset ovat laajentuneet Käypä hoito-suosituksen mukaisesti koskemaan myös 25- ja 65-vuotiaita naisia. Lisäksi koko Satakunnassa on otettu käyttöön kohdunkaulasyövän…
Talvinen Pohjoispuisto

Vuoropysäköinti otetaan käyttöön talvikunnossapitoa helpottamaan

Runsaan lumentulon takia Porin keskustassa aloitetaan ensi maanantaina 11. helmikuuta kello 8 alkaen vuoropysäköinti Pohjois-, Etelä-, Länsi- ja Itäpuistossa. Tämä…
Havainnekuva, Satamaito

Teljän ja Liinaharjan kaupunginosiin kaavamuutoksia

Asemakaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat sekä kaavaluonnokset ovat samanaikaisesti nähtävillä 7.-20. helmikuuta.
Kirjaston kirjat

Kevät tuo kiinnostavia kirjailijavieraita Porin pääkirjastoon

Kevään 2019 kirjailijavieraiden kanssa paneudutaan niin kaunokirjallisuuteen, sotahistoriaan kuin runojen kirjoittamiseenkin. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.
Kirjastoauto kesällä 2018

Porin kirjastoauto saa perjantaina nimen – nimijuhlaan kutsu koko kaupungille

Kirjastoauton nimijuhlia vietetään Porin pääkirjastolla perjantaina 8. helmikuuta klo 10–12. Kaupunkilaiset ovat tervetulleita juhlistamaan kirjastoauton nimen julkaisua pääkirjaston eteen.
Paivakoti(2)_syksy2017_kuvaJennaLindfors.jpg

Esiopetukseen haku auki Porissa | Preschool in English at Cygnaeus school

Porin kaupunki järjestää esiopetusikäisille eli 6-vuotiaille lapsille perusopetuslain mukaista maksutonta esiopetusta toimintakaudella 19.8.2019–31.5.2020. Haku Porin kaupungin päiväkotien esiopetukseen on käynnissä…