Uutisarkisto

Ilmakuva keskusta ja Kirjurinluoto

Keskustassa on inventoitu modernia rakennuskantaa ja selvitetty korkean rakentamisen vaikutuksia

Porin keskustasta on valmistunut kaksi selvitystä. Ne ohjaavat jatkossa Porin keskusta-alueen maankäytön suunnittelua.
Kuoro ja yleisöä pääkirjastossa

Porin kirjastoissa tapahtuu marraskuussa

Marraskuussa kirjastoissa vietetään muun muassa valtakunnallista pelaamisen teemaviikkoa ja Pohjoismaista kirjallisuusviikkoa. Syksyn pimeät illat kutsuvat myös kummitustarinoiden ja jännityksen pariin.
Vanhalla linja-autoasemalla on käynnissä Matka-näyttely

Pori suunnittelee linja-autoasemakiinteistön ostamista

Porin kaupunki ja Matkahuolto Oy ovat neuvotelleet osakekaupasta koskien Matkahuollon omistamia Porin linja-autoasemakiinteistö Oy:n osakkeita. Kaupan toteutuessa osakkeet tulevat Porin…
Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris avajaispäivänä

Tuhansia kävijöitä, kohtaamisia ja ideoita – Poris kokosi keskustan kehittämisen visiot yhteen

Porin keskustan kehittämiskeskus Poris loi kävelykadun sydämeen paikan, jossa kohtasivat porilaiset, ideat ja ajatukset. Kaikkiaan Poriksessa vieraili kuukauden aikana yli…
Ilmakuva keskusta ja Kirjurinluoto

Porin keskustan alueelle valmistunut kaksi laajaa selvitystä

Porin modernin ruutukaavakeskustan inventointi ja Porin keskusta-alueen korkean rakentamisen selvitys ohjaavat maankäytön suunnittelua.
Keskustan uimahalli

Keskustan uimahallissa viikonloppuna uintikilpailut – ota suunnaksi Meri-Porin uimahalli

Porin keskustan uimahallissa järjestetään 26.–27. lokakuuta uintikilpailut ja osa altaista on varattuna kilpailulle. Tulevana viikonloppuna uimaan kannattaa suunnata Meri-Porin uimahalliin,…
Anna Turusen Mielipide-maisema-muotokuva -teos

Poriksessa syntyi yhteisöllistä taidetta

Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poriksessa syntyi taidetta, kun kuvataiteilija Anna Turunen oli paikalla toteuttamassa maalausta, jonka tekemiseen myös yleisö pääsi osallistumaan.…
Sivistyslautakunta

Keskustan uimahallin aukioloajat pysyvät ennallaan

Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 22. lokakuuta, että keskustan uimahallin aukioloajat pysyvät ennallaan. Asiasta äänestettiin ja päätös tehtiin äänin 6-7.
Sunniemi, näkymä Kokemäenjoelle

Sunniemen alueelle suunnitellaan tulvasuojattua pientaloaluetta

Asemakaavan tavoitteena on omaleimaisen, korkeatasoisen ja viihtyisän pientaloalueen muodostuminen niin, että alueen maa- ja puutarhatalouden edellytykset säilyvät. Lisäksi alueelle luodaan…
Post-it-lappuja Poriksessa

Poris on saanut kaupunkilaiset liikkeelle – vielä viikko aikaa osallistua keskustan kehittämiseen

Porin kävelykadun varrella sijaitseva keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris on avoinna vielä lauantaihin asti. Se on kannustanut porilaisia jo noin kolmen…