Uutisarkisto

Yyterin markkinointi kilpailee Suomen mestaruudesta
Porin kaupunki on päässyt Yyterin markkinoinnilla kuntamarkkinoinnin SM-kilpailutöiden 13 parhaan joukkoon. Mukaan osallistui 46 kilpailutyötä, joista parhaat on valittu shortlistalle.…

Outoja viestejä Porin kaupungilta? Mistä on kyse?
Pori jatkaa rakkauden tiellä. Moni muistaa rakkauskirjeet, joita lähetettiin entisille porilaisille. Nyt rakkautta osoitetaan sosiaalisessa mediassa lirkuttelemalla ihmisiä Yyterin lämpimään…

Yyteriin luvassa isoja investointeja myös kaupungin toimesta
Yyterissä vauhti kiihtyy kesää kohden, kun kaupunkikin jatkaa vuosittaisia investointejaan alueella. Myös kävijämäärät kasvavat edelleen. Viime vuonna rannalle kuljettiin laskureiden…

Yyterin Meriravintolaan löytynyt uusi toimija
Porin kaupunki on vuokrannut Yyterin Meriravintolan Restelille. Meri Martina nimeä jatkossa kantava ravintola on tarkoitus avata kesäkuun alussa.

Yyterin Herrainpäivillä sijaitsevalle lomakylälle löytynyt ostaja
Porin kaupunki sai kolme tarjousta, jotka pisteytettiin aiemmin sovitun menetelmän mukaisesti ja tämän perusteella ehdotetaan lomakylän myyntiä ja osittaista vuokraamista…

Naturistikysely saavutti suuren suosion - suurin osa vastaajista ei ole käynyt alueella
Samalla kun Porin kaupunki tiedotti luopuvansa naturistialueesta nykyisellä paikallaan Yyterissä, avattiin asiassa kysely, jonka avulla haluttiin kartoittaa Yyterin kävijöiden ajatuksia…

Yyterissä luovutaan naturistialueesta
Yyterin sannoilla sijaitsevasta naturistialueesta luovutaan siitä saadun negatiivisen palautteen perusteella.

Yyterin Meriravintola annetaan vuokralle
Yyterin santojen paraatipaikalta tarjotaan vuokrattavaksi Meriravintola. Hulppeat merimaisemat omaavat, noin 288m2-kokoiset tilat vuokrataan käytettäväksi ravintolatoimintaan kesästä 2021 alkaen. Vuokra-aika on…

Yyterin lomakylä on myynnissä
Pohjoismaiden upeimman hiekkarannan, Yyterin, kupeessa ja kauniin golfkentän kainalossa on nyt tarjolla runsas 7 hehtaaria tilaa uudelle matkailuliiketoiminnalle. Porin kaupunki…

Yyterin kävijämäärät huikeassa nousussa – miltei 10 000 kävijää alkuvuoden aikana
Viikonloppuna Yyterissä oli valtava määrä ulkoilijoita. Viimevuotiseen verrattuna lauantain ja sunnuntain aikana Yyterissä kävi miltei 2000 ulkoilijaa enemmän.