Uutisarkisto
Taavi-siltaa pitkin Kirjurinluotoon jo tämän viikon aikana
Vielä hetki sitten Kokemäenjoessa kellui jääpeite, mutta nyt lämpöä on saatu sen verran, että jäät ovat lähteneet melkoisella vauhdilla. Taavi-silta…
Porissa työllisyystilanne on parantunut merkittävästi
Työllisyystilanne Porissa on vuoden takaiseen verrattuna parantunut merkittävästi. Työttömien määrä on laskenut noin 24 prosenttia.
Haastepyöräily -kampanja polkaistaan käyntiin vappuna
Vappuna käynnistyy varma kevään merkki eli Satakunnan haastepyöräily.
Pori lähtee mukaan laajaan sisäilmaongelmia selvittävään tutkimukseen
Porin kaupunki lähtee mukaan valtakunnalliseen Turun yliopiston tutkimushankkeeseen, jolla on tarkoitus vastata kuntien ja kaupunkien sisäilmaongelmahaasteisiin julkisissa rakennuksissa. Porin sisäilmakorjauksia…
Keskustan katuja puhdistetaan – puistoissa siirtokehotuksia
Porin keskustan katualueiden puhdistaminen on alkanut. Torstaina 26. huhtikuuta aloitetaan puistojen puhdistus ja puhdistustyön varmistamiseksi puistokatujen puistojen puoleisille alueille on…
Yyteri-tunnus mainostamaan Yyterin aluetta
Porin kaupunki pystyttää Yyteri-tunnuksen valtatie kakkoselle Kaanaan risteysalueelle. Risteyksen kohdalta käännytään Yyterin hiekkarannoille.
Porin kaupunginhallitukselta yksimielinen lausunto pöytäkirjassa olleiden puutteiden korjaamiseen – Ei anna aihetta jatkotoimenpiteille
Porin kaupunginhallitus on kokouksessaan 23. huhtikuuta käsitellyt kaupunginhallituksen pöytäkirjoissa olleiden puutteiden korjaamista. Asia päätettiin ottaa yksimielisesti käsittelyyn ylimääräisenä asiana esittelijänä…
SuomiAreenassa vahva paikallinen ote – Lounais-Suomen positiivinen vire näkyy ja kuuluu
Etelärannan uudella tapahtuma-alueella SuomiAreena-rannassa on kesällä vahvaa paikallista osaamista, kun rantaan saadaan viikon ajaksi Puolustusvoimien kalustonäyttely Porin prikaatista. Lisäksi rannassa…
SuomiAreenalla keskustellaan Lounais-Suomen ihmeestä – Esko Aho mukana positiivisen rakennemuutoksen päivässä
Lounais-Suomessa, erityisesti Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, taotaan nyt kasvua koko Suomen hyväksi. Alueen teknologiateollisuuden yritysten tilauskannat ovat nopeasti vahvistuneet…
Porilaisissa ravintoloissa kiinnitetään huomiota vastuulliseen anniskeluun
Pääsiäisenä toteutettu Vastuullinen anniskelu -kampanja osoittaa, että porilaisissa ravintoloissa anniskellaan vastuullisesti, valvotusti ja turvallisessa ympäristössä.