Uutisarkisto
Porin brändiuudistus menestyi Grand One -kilpailussa
Porin kaupungin brändiuudistus on palkittu arvostetussa digitaalisen markkinointiviestinnän Grand One -kilpailussa. Kunniamaininta tuli uudessa paras palvelumuotoilu -sarjassa.
Porin korkeakoulut vetovoimaisia kevään yhteishaussa
Kevään yhteishaku on päättynyt. Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Porin yliopistokeskuksen hakijamäärät olivat hyviä.
Löydä oma luontoretkesi
Tutustu kesän 2018 luontoretkiin ja varaa paikkasi. Ensimmäinen retki järjestetään lauantaina 14.4., jolloin ihaillaan lintujen kevätmuuttoa merenlahdilla ja peltoaukeilla. Suosittujen…
KEHONA-näyttely Porista Seinäjoelle
Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidemuseon tuottama KEHONA-näyttely nähdään tänä keväänä Seinäjoen taidehallissa 14.4.–10.6.2018.
Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli pääosin hyvä vuonna 2017
Porissa katupöly heikensi enimmäkseen hyvää ilmanlaatua vuonna 2017. Harjavallassa rikkidioksidi- ja hiukkaspitoisuudet olivat maltillisia, mutta hengitettävien hiukkasten nikkelipitoisuuden tavoitearvo ylittyi…
Vapaita venepaikkoja kesäksi
Kaupungilla on yhteensä 1400 venepaikkaa keskustan Jokisatamassa ja Meri-Porin alueella. Vapaat venepaikat veneilykaudelle 2018 tulevat vuokrattaviksi torstaina 5.4. kello 9…
Miten puutarhajätteet käsitellään?
Omasta pihasta syntyvä puutarhajäte käsitellään ensisijaisesti omalla tontilla. Sen vieminen luontoon on jätelain mukaan ehdottomasti kielletty.
Pääsiäinen on varma kevään merkki
Perinteiset Porin Pääsiäismarkkinat järjestetään lauantaina 31. maaliskuuta kello 9-16 kävelykadulla ja kauppatorilla.
Porin Linjojen messubussit kuljettavat asuntomessuvieraita koko kuukauden ajan
Porin Linjojen messubussit kuljettavat yleisöä maksutta kuukauden ajan kahdella eri reitillä Asuntomessuilla Porissa. Messujen pysäköintialueelta Raatimiehenluodolta pääsee nopeasti suoraan Asuntomessualueelle.
Pääsiäinen tuo muutoksia aukioloaikoihin
Pääsiäinen tuo muutoksia palveluiden aukioloaikoihin, mutta esimerkiksi uimaan pääsee jokaisena päivänä.