Uutisarkisto
Kaupunginhallitus myönsi hyvinvointirahaa Rakkaudella porilaisille nuorille -hankkeisiin
Kaupunginhallitus päätti 17. huhtikuuta pitämässään kokouksessaan myöntää vuodelle 2023 hyvinvointirahaa viidelletoista Rakkaudella porilaisille nuorille -hankkeelle.
Tervetuloa Ahlaisten asukastilaisuuteen!
Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa keskiviikkona 12. huhtikuuta.
Seniorien kulttuuriviikko on täynnä ohjelmaa
Seniorien kulttuuriviikkoa vietetään taas 20.–26. maaliskuuta. Porin kaupungin kulttuuripalvelut tarjoavat monenlaista ohjelmaa varttuneelle väelle. Tapahtumatarjonnasta löytyy muun muassa erilaisia luentoja,…
Alueelliset asukastilaisuudet järjestetään jälleen tänä vuonna
Porin kaupunki jatkaa palvelualueilla järjestettäviä tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista.
Keski-ikäinen kaupunkikeskusta Porin Päivän teema
Pori-Seura ry asettuu vahvasti tukemaan Porin kaupunkikeskustan kehittämistä ja vireyttämistä. Pori-Seura onkin valinnut perinteisesti syyskuun viimeisenä viikonloppuna vietettävän Porin Päivän…
Itätuulen liikunta- ja oppimiskeskuksen ruokapalveluesihenkilö Anne Leppänen
Esittelemme Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. He kertovat käsityksiään ja kokemuksiaan Porista, porilaisuudesta ja kaupungilla työskentelystä.
Tyytyväiset käyttäjät viettävät Päiväkoti Meri-Porin vihkiäisiä
Porin kaupungin uusimman päiväkodin Päiväkoti Meri-Porin vihkiäisiä vietetään 15. joulukuuta. Päiväkoti on ollut toiminnassa jo elokuusta lähtien. Päiväkoti tuli kahden…
Varaa aikasi influenssa- ja koronarokotteelle nyt
Porin perusturva on avannut joulukuulle uusia rokotusaikoja influenssa- ja/tai koronarokotuksia varten. Suosittelemme asiakkaitamme varaamaan ajan ja ottamaan rokotuksen joulukuun aikana,…
Joulutunnelma hiipii keskustaan – Raatihuone vielä vailla kruunuaan
Joulutunnelma alkaa hiipiä Porin keskustaan, kun kausivaloja aletaan asentaa ympäri kaupunkia. Vaikka energiansäästötalkoot osuvat myös kausivaloihin, saadaan niistä silti nauttia…
Sampolan alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä lisättiin hankkeen avulla
Setlementti Pori ry sekä Porin kaupunki toteuttivat vuosina 2021–2022 Kaikkien Itätuuli -nimisen pilottihankkeen, jonka tavoitteena oli tukea Sampolan asuinalueen asukkaiden…