Uutisarkisto

Taiteentäyteinen koulupäivä
Koulupäivä on ihan tanssia ja sirkusta Meri-Porin yhtenäiskoululla 26.9.2018, kun päivän taiteellista ohjelmaa järjestää Porin lastenkulttuurikeskuksen Kärkikerhot.

SNAP-festivaali valmistumassa – nuoret valokuvaavat tärkeitä asioitaan Meri-Porissa
Ryhmä meriporilaisia nuoria ja valokuvataiteen ja -pedagogian ammattilaiset työskentelevät yhdessä Porin lastenkulttuurikeskuksen työpajoissa valmistautuen valtakunnallisen lasten ja nuorten valokuvafestivaali SNAPin…

Koto soi taideteemaisessa Nipporissa
Suosittu anime- ja mangatapahtuma Nippori järjestetään lauantaina 29.9.2018 kello 12–20. Teemana on tänä vuonna taide. Tapahtuma alkaa kello 12 Porin…

Taidetestaajat liikkeelle Satakunnassa
Taidetestaajat-hankkeen uusi lukuvuosi käynnistyy Satakunnassa. Noin 2300 kasia ja 200 opettajaa lähtevät testaamaan taidetta. Satakunnassa hanketta koordinoi Porin lastenkulttuurikeskus. Satakuntalaisina…

Värikylpy ilahduttaa asukkaita ja matkailijoita - ilmoittautuminen syksyn 2018 työpajoihin alkaa 20.8.
Nyt kannattaa muuttaa Poriin tai kutsua vauvavieraita tänne kylään, sillä porilaisen Vauvojen värikylpy -innovaation pääsee kokemaan viikoittain tai viikonloppumaistiaisena vaikka…

Vauvojen värikylpy on mukana Reposfääri-festivaaleilla
Porin lastenkulttuurikeskuksen Vauvojen värikylpy on mukana Reposfääri-festareilla lauantaina 11.8.2018 kello 14–17. Tule tunnelmoimaan festarihengessä työpajan iloisesta ja välittömästä ilmapiiristä.

Osallistavan yleisötyön tuloksena syntyi Idea Express
Porin taidemuseon ja Porin lastenkulttuurikeskuksen yhteistyönä toteutetussa TEEMAtyöpajassa koululaiset ottivat taidemuseon kokoelmatyön haltuun. Tuloksena syntyi täysin uusi veistos, Idea Express,…

KEHONA-näyttely Porista Seinäjoelle
Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidemuseon tuottama KEHONA-näyttely nähdään tänä keväänä Seinäjoen taidehallissa 14.4.–10.6.2018.

Essi Ruuskanen Karjarannan muraalin tekijäksi
Essi Ruuskanen maalaa muraalin Karjarannan teollisuushallin päätyyn. Teos on nimeltään Lauantai-ilta.

Taidemuseon kevät aukeaa uudistunein ilmein
Porin taidemuseon avajaisia vietetään perjantaina 23. maaliskuuta kello 18-20.