Uutisarkisto

Porin lukioista on kuvattu esittelyvideot, joiden tarkoituksena on esitellä Porin lukioiden ja niiden erityislinjojen toimintaa opiskelijoiden näkökulmasta. Esittelyvideot helpottavat lukioihin tutustumista esimerkiksi yhteishaun yhteydessä.
Satakunnan yleiset kirjastot siirtyvät yhteiseen varausjonoon tänään 2. tammikuuta. Samalla seutuvaraus ja kuntavaraus siirtyvät historiaan.
Mitä porilaisuus merkitsee sinulle? Entä satakuntalaisuus tai suomalaisuus? Mikä tekee kotikaupungistasi, maakunnastasi tai Suomesta sinulle merkityksellisen? Pori järjestää Twitterissä kaikille avoimen dialogin tiistaina 3. joulukuuta kello 12­–13.30.
Vähärauman koulun 5. ja 6. luokkalaiset saivat mahdollisuuden vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin, kun he kirjoittivat kirjeet Porin päättäjille. Kirjeet kirjoitettiin teemalla Kui Oppilaat Voi? ja niistä välittyy aidosti lasten ajatukset Porista ja porilaisuudesta.
Koulujen välipalakahvi muuttui reiluksi ja Reilun kaupan viikolla päiväkodeissa lapsille tarjotaan reiluja banaaneja. Viikkoa vietetään 21.–27. lokakuuta.
Porin kaupunki oli mukana valtakunnallisessa Hävikkiviikossa punnitsemalla oppilaiden lautasilta roskiin heittämän ruuan määrää. Tavoitteena oli, että roskiin heitettäisiin vähemmän ruokaa per oppilas kuin viime vuonna.
Hyönteiset voivat tarjota uusia ratkaisuja kestävämpään ruokajärjestelmään ja apua jopa jätehuoltoon. Porissa käynnissä oleva Bugs and Brands - hanke tuo sirkat myös kouluruokailuun mukaan.
Vastavalmistuneessa Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksessa vietetään avoimien ovien päivää lauantaina 12. lokakuuta. Avointen ovien päivänä järjestetään muun muassa tutustumiskierroksia nonstoppina sekä Itätuulen että Tuulikellon kouluihin.
Euroopan liikkujan viikkoa vietetään 16.-22. syyskuuta haastaen kaikki kunnat ja kaupungit edistämään kävelyä liikuntamuotona. Pori on ottanut haasteen vastaan ja kutsuu kaikki porilaiset osallistumaan maapallon ympäri kävelyyn, mieluummin useammankin kierroksen.
Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa järjestetään tiistaina 24. syyskuuta hyönteisruokapäivä. Kouluruokailun yhteydessä oppilaat saavat halutessaan maistaa hyönteismakaronilaatikkoa.

Sivut