Porin perusturvassa on käynnistetty kotihoidon toimintatapojen uudistus, jossa kahden pilottikohteena toimivan tiimin työskentely järjestetään uudella tavalla. Tavoitteena on samanaikaisesti turvata hoidon laatu ja henkilöstön jaksaminen, mutta myös hillitä kustannusten kehitystä.
Satawind Oy ja A. Ahlström Kiinteistöt Oy ovat tehneet Porin kaupungille aloitteen Lammin tuulivoimapuistoa koskevan osayleiskaavan laadinnasta. Kaupunginhallitus käsittelee 3. lokakuuta pidettävässä kokouksessa päätösehdotusta laadinnan käynnistämisestä sekä kaavanlaadintaa koskevan sopimusluonnoksen hyväksymisestä ja sopimuksen yhdyshenkilön nimeämisen valtuuttamisesta.
Porin kirjastoissa on Vanhustenviikolla 3.-6.10. mahdollisuus nauttia monipuolisesta kattauksesta ohjelmaa. Tarjolla on tapahtumia liittyen kirjallisuuteen, runouteen, musiikkiin, hyvinvointiin ja digitaitoihin.
Ruoka-apua jakavien järjestöjen toimintaedellytykset ovat heikentyneet kasvaneiden kustannusten ja ruoka-avuntarvitsijamäärien myötä. Kaupunginhallitus päätti avata ylimääräisen avustushaun ruoka-aputoimintaa Porin alueella harjoittaville järjestöille.
Porin kaupunginhallitus päätti 12. syyskuuta pitämässään kokouksessaan käyttää otto-oikeutta palloiluhallin uudisrakentamishankkeessa ja kumota teknisen lautakunnan tekemän päätöksen hylätä kaikki hankkeeseen tulleet tarjoukset ja keskeyttää hanke. Tämän johdosta kaupunginhallitus käsitteli 26. syyskuuta pidetyssä kokouksessa asiaa uudestaan.
KOy Porin Leijonan eli entisen postitalon työmaalla suoritetaan nostotöitä keskiviikkona 28. syyskuuta.
Vuoden 2022 Pori-palkinnon saaja on Porisuhde-markkinointikampanjan ideoinut markkinointitoimisto Staart Oy. Nuori porilainen -palkinnot myönnetään jääkiekkoilija Aleksi Heimosalmelle sekä amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Olaus Aliselle. Myös uimari Matti Mattsson palkitaan stipendillä EM-hopeamitalinsa johdosta. Päätökset Pori-palkittavista teki Porin kaupunginhallitus.
Porin kaupunginvaltuustolle järjestetään 7.11.2022 kello 18 kaupunginjohtajan rekrytointiin liittyvä paneelikeskustelu.
Ikäystävällinen Pori -hanke järjestää yhteistyössä eri toimijoiden syksyn aikana mielenkiintoisia ja kivoja tapahtumia iäkkäille.
Koti TV:n ikääntyneiden asuntojen korjaamiseen ja korjausavustuksiin liittyvä ohjelmasarja Tervetuloa kotiin lähetetään jälleen ympäristöministeriön rahoittamana kaapeli- ja antennikanavilla syksyllä 2022 ja keväällä 2023. Viisi jaksoa käsittävä Tervetuloa Kotiin -ohjelmasarja on tehty Porin kaupungin, Vanhustyön keskusliiton ja ARAn yhteistyönä.

Sivut