Uutisarkisto

Palvelukoti Palmu-Porin asukkaat ovat päässeet vierailemaan tutuissa maisemissa virtuaalisesti Memoride-ohjelman avulla. Virtuaalisten vierailujen aikana voidaan muistella lapsuutta ja nuoruutta samalla kuntoillen.
Porissa alkaa keväällä nuorille suunnattu toiminta, jossa nuorten hyvinvointia pyritään edistämään mopojen korjaamisen ja laittamisen yhteydessä moottoripajassa.
Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluissa tehty kokeilu Maksa mitä haluat -päivästä oli onnistunut. Hyvän vastaanoton saanut tapahtumapäivä toteutetaan uudelleen ensi kuussa.
Eduskuntavaalien varsinaista vaalipäivää vietetään sunnuntaina 14. huhtikuuta 2019. Kaikki äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna kello 9–20.
Satakunnan Museossa syksyllä avautuvaa Porilaine-näyttelyä varten etsitään yleisön avulla erityisen porilaisia esineitä.
Historiaa, musiikkia vai ruotsalaisen kulttuurin juhlintaa? Porin tapahtumakalenteri lupaa lähiviikkoina mielenkiintoisia tapahtumia jokaisen makuun, niin lapsille kuin aikuisille.
Porissa tapahtuu valtavasti tulevan kevään, kesän ja syksyn aikana. Siitä pitää huolen hyvinvointirahalla toteutettavat 35 hanketta.
Porin Karhuhallissa järjestetään keskiviikkona 10. huhtikuuta kello 10–16 kaikille avoin Robogaming-tapahtuma, jossa halukkaat pääsevät tutustumaan robotiikkaan pelimaailmaan kautta.
Porin kaupunki tekee vuosittaisen ympäristökatselmuksen 16.–17. huhtikuuta Kalaholman, Koivistonluodon ja Väinölän kaupunginosiin. Tarkastuksen aikana kiinnitetään huomiota rakennusten kuntoon ja luvanvaraisuuteen sekä piha- ja yleisten alueiden siisteyteen.
Viime vuonna vahvistettu Sampolan alueen uusi asemakaava tuo muutoksia liikennejärjestelyihin tulevan kesän aikana. Muutostöitä liikennejärjestelyihin aloitetaan tekemään ensi viikolla.

Sivut