Uutisarkisto

Tämän vuoden purjehduskausi on saatu päätökseen ja Jokisatamassa valmistaudutaan talven tuloon. Venelaitureiden purkutyöt käynnistyvät ensi viikolla. Myös Niittäjänsillan siirtoa valmistellaan.
Koulujen välipalakahvi muuttui reiluksi ja Reilun kaupan viikolla päiväkodeissa lapsille tarjotaan reiluja banaaneja. Viikkoa vietetään 21.–27. lokakuuta.
Valtatie 8:lla suoritetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimesta Luotsinmäen sillan kannen erikoistarkastus keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Porin kaupunki teettää loka-marraskuun aikana katujen kuntokartoituksen, jossa kaikki Porin kadut, kevyen liikenteen väylät ja kaupungin hoidossa olevat yksityistiet kartoitetaan mittausautoilla.
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteyksen viimeistelytyöt ovat edenneet suunnitellusti ja työt jatkuvat työmaa-alueen länsireunalla. Viimeistelyn aikana risteyksessä tehdään muun muassa kiveystöitä ja uusitaan reunakivet.
Ulvilantien ja Kyröläistentien risteyksen liikennevalojen ohjauskoje uusitaan tällä viikolla.
Luonnontilaiselle Polsanluodon reitille on saatu uusi käsivetoinen lossi, jonka avulla luonnossa liikkuvat voivat ylittää joen uoman luontopolun yhteydessä.
Presidentinpuistokadun liikennejärjestelyt muuttuvat tilapäisesti ensi maanantaina vesijohdon saneeraustöiden takia.
Porin kaupungin paremman rakentamisen perusselvitykset ovat valmistuneet. Modernin rakennusperinnön inventointiraportti sekä korkean rakentamisen selvitys ovat esillä ensi keskiviikkona Poriksessa, kun arkkitehtuurikeskustelu täyttää tilan.
Porin kaupunki haluaa selvittää, missä luontokohteissa porilaiset viihtyvät eniten ja miten luonto edistää kaupunkilaisten hyvinvointia. Minun luontokokemukseni -kyselyssä kaupunkilaiset pääsevät kertomaan muun muassa, mitkä asiat vaikuttavat omaan viihtymiseen luonnossa.

Sivut