Uutisarkisto

Porin prikaati toimeenpanee Pori 20 -paikallispuolustusharjoituksen Porissa ja lähialueilla 2.–6. maaliskuuta. Paikallispuolustusharjoituksen erilaiset osa-alueet saattavat aiheuttaa liikenne- ja meluhaittoja kaupungissa.
Porin kaupunki kehittää alueellista osallisuutta järjestämällä asukkaille tapaamisia eri puolilla Poria. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa torstaina 27. helmikuuta.
112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. Porissa 112-päätapahtuma järjestetään keskiviikkona 12. helmikuuta Isomäki Areenalla ennen Ässien jääkiekko-ottelua.
Porin kaupunki laajentaa Klasipruukin kaupunginosan asuinaluetta. Rakennustyöt alueella ovat käynnissä, ja tontit tulevat hakuun arvontamenettelyn kautta kesällä 2020. Uusi alue laajenee Länsiväylän suuntaan ja siihen on kaavoitettu 65 tonttia, joista valtaosa on yksikerroksisia erillispientalojen tontteja.
Radioasemantielle Porin Väinölään suunnitellaan uutta 14 paikkaista lastensuojelulaitosta. Lastensuojelulaitoksen on tarkoitus valmistua kesällä 2021.
Yyterin Keisarinpankin pulkkamäkeä on lumetettu maanantaista alkaen. Pulkkamäkeä lumetetaan koko viikon ajan, kunhan sää pysyy pakkasella. Pulkkamäki on vielä suljettuna, mutta lumesta päästään nauttimaan lauantaina, kun Yyterissä järjestetään Keisarinpankin pulkkamäen avajaiset.
Porin kauppatorin pysäköinti muuttuu alkuviikon aikana maksuttomaksi. Muutos koskee kaikkia Eteläkauppatorin pysäköintipaikkoja sekä Pohjoiskauppatorin torin puoleisen sivun pysäköintipaikkoja.
Vuoden 2020 Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa haettiin yli sataan hankkeeseen, joista 26:lle ehdotetaan rahan myöntämistä. Luvassa on esimerkiksi musiikki- ja kulttuuritapahtumia, uudenlaisten harrastusten kokeilua, koko perheen tapahtumia ja tanssia.
Porin rautatieaseman alitse kulkevan Porttaali-tunnelin yhteyteen saatiin loppuvuonna uutta väriä, kun alueelle valmistui Poritiisi-niminen julkinen taideteos. Poritiisin orgaaniset ja koristeelliset kuviot ilostuttavat ohikulkijoita Tiilimäen puoleisen pään liikenteenjakajassa ja valopylväissä.
Maksuttomat matkat pientä lasta vaunuissa tai rattaissa kuljettavalle matkustajalle jatkuvat Porin paikallisliikenteessä ensi vuonnakin. Maksuttomuus on tulossa pysyväksi käytännöksi.

Sivut