KOy Porin Leijonan eli entisen postitalon työmaalla suoritetaan nostotöitä keskiviikkona 28. syyskuuta.
Koti TV:n ikääntyneiden asuntojen korjaamiseen ja korjausavustuksiin liittyvä ohjelmasarja Tervetuloa kotiin lähetetään jälleen ympäristöministeriön rahoittamana kaapeli- ja antennikanavilla syksyllä 2022 ja keväällä 2023. Viisi jaksoa käsittävä Tervetuloa Kotiin -ohjelmasarja on tehty Porin kaupungin, Vanhustyön keskusliiton ja ARAn yhteistyönä.
Kirjurinluoto on yksi Porin kaupunkikehityksen kärkikohteista. Osana Kirjurinluodon alueen kehittämistä uimarannan kahta vanhaa kioskirakennusta esitetään purettavaksi. Taavi-sillan puoleisen rakennuksen tilalle rakentuu ensi vuonna uusi ympärivuotiseen käyttöön soveltuva kioski. Rannan länsipään rakennuksen paikalle vapautuu tilaa Kirjurinluodon kehittämiselle.
Porin kaupunginjohtajan kuuden vuoden mittaiseen määräaikaiseen virkaan on hakenut 29 henkilöä. Hakuaika päättyi keskiviikkona 31. elokuuta kello 15.
Pihlavan torin toiminnallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseksi on tekeillä yleissuunnitelma. Toukokuussa 2022 avoinna olleen kyselyn ja Pihlavassa järjestetyn osallistavan pop-up-tila Poriksen tulosten pohjalta on nyt laadittu kaksi luonnosta, joita voi kommentoida ja joiden välillä voi äänestää sähköisesti.
Porin Jokikeskus-hankkeen toisen vaiheen rakennustyömaan valmistelu käynnistyy elokuun viimeisellä viikolla Etelärannassa. Rakennustyöt aloitetaan syyskuun alussa. Urakan toteutuksesta vastaa toisen vaiheen urakoitsijaksi valittu Destia Oy. Lisäksi Kokemäenjoessa elävät vuollejokisimpukat siirretään ennen rakentamisen aloittamista pois työmaa-alueelta.
Porin kaupunginhallitukselle esiteltiin maanantaina 22. elokuuta pidetyssä kokouksessa tammi-kesäkuun talous- ja henkilöstöraportti. Tarkennukset verotuloista vaikuttavat raportissa positiivisesti.
Porin kaupungissa laaditaan parhaillaan kiertotalouden tiekarttaa osana Circwaste – Kohti kiertotaloutta -hanketta. Hanke saa rahoitusta EU:n Life -ohjelmasta. Tiekartalla tarkoitetaan suunnitelmaa tai enenemissuunnitelmaa. Sen tavoitteena on resurssiviisas Pori, joka on hiilineutraali, sitoutunut kiertotalouteen ja luonnonvarojen kestävään käyttöön uuden Pori 2030 -strategian mukaisesti.
Yyterin uimarannalta 9. elokuuta haetussa sinilevänäytteessä on havaittu runsaasti sinilevää. Näytteestä tehdään vielä lajimääritys, joka valmistuu tällä viikolla. Tilannetta seurataan eikä rannalla uimista rajoiteta.
Ohjaamo Pori järjestää yhteistyössä Porin kaupungin Reilun kaupan kannatustyöryhmän kanssa nuorille suunnatun kierrätystapahtuman, jossa raha ei vaihda omistajaa. Ohjaamoon voi tuoda itselle turhiksi jääneitä tavaroita, jotka menevät nuorisolle hyötykäyttöön. Tapahtuma tekee siis hyvää sekä nuorille että ympäristölle.

Sivut