Porin kaupunginhallitus päätti maanantaina 13. kesäkuuta pidetyssä kokouksessa esittää kaupunginvaltuustolle kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön perustamista. Yhtiöittämisen taustaksi on tehty useita konsulttiselvityksiä.
Kesäkuukaudet ovat tapahtumarikasta aikaa taidemuseossa. Chorus sinensis -niminen merimetsoille omistettu näyttely avataan perjantaina 17.6. Yleisölle avoin kuraattorikierros järjestetään päivällä kello 12. Avajaiset kello 18-20. Vapaa pääsy koko päivän kello 11-20. Kesän ohjelmasta löytyy myös runsaasti työpajoja.
Porissa on meneillään vesistöjen roskaantumisen vastainen Mahanpuruja muovista -kampanja. Vesistöjen roskaantumisen vastaisessa kampanjassa mukana olevat Porin Vesi ja Porin kaupungin tekninen toimiala muistuttavat puhtaiden merien elintärkeydestä koko planeetan, niin luonnon kuin ihmistenkin, hyvinvoinnin kannalta. Porilaisille kaikkein läheisin meri on Selkämeri, jonne myös kaupungin hulevedet ennemmin tai myöhemmin päätyvät. Tänään 8. kesäkuuta vietettävän Maailman merien päivän kunniaksi asiantuntijat Porin Vedeltä ja tekniseltä toimialalta selventävät Porin vesijärjestelmien toimintaa.
Miltä tuntuisi olla kalan paikalla, kun kotiasi roskataan? Muun muassa tämä pohdinta inspiroi nuorten taiteilijoiden toteuttamia sadevesikaivojen kuvituksia Mahanpuruja muovista -kampanjaan liittyen. Tänään 8. kesäkuuta vietettävän Maailman merien päivän tarkoitus on muistuttaa meitä kaikkia merien tärkeydestä koko maapallon ilmastolle ja elämälle. Porilaista katukuvaa värittävät taideteokset kertovat myös tätä tärkeää viestiä, joten kyselimme taiteilijoilta heidän ajatuksiaan aiheesta.
Kirjurinluodon alpakat ja vuohet saapuivat kesäkoteihinsa tänään tiistaina 7. kesäkuuta. Myös aiemmilta vuosilta tutut riikinkukot, kanat ja muut linnut ihastuttavat alueella liikkuvia koko kesän ajan.
Porin kaupunginhallitus valitsi maanantaina 6. kesäkuuta pidetyssä kokouksessa Porista Helsinkiin suuntautuvan lentoliikenteen käynnistämiseen liittyvän asiantuntijapalvelun toimittajaksi Spring Advisor Oy:n. Päätös syntyi yksimielisesti.
Nortamonkadulla aloitetaan tiistaina 7. kesäkuuta kaukolämmön saneeraustyöt, jotka vaikuttavat alueen liikenteeseen ja kadunvarsipysäköintiin. Töiden arvioidaan valmistuvan juhannukseen mennessä.
Kesä tuo muutoksia Porin ja Ulvilan joukkoliikenteeseen. Maanantaina 6. kesäkuuta voimaan tulevat kesäaikataulut kestävät koulujen loma-ajan loppuun asti, eli syysaikataulut tulevat voimaan jälleen 11. elokuuta. Koulujen loma-aikana noin joka kolmas bussivuoro on kesätauolla. Kesäliikenteessä toteutetaan kuitenkin useita matkustajien toivomia parannuksia viime kesään verrattuna.
Kirjurinluodossa sijaitseva liikennepuisto Vinkkari aukeaa yleisölle tiistaina 7. kesäkuuta. Vinkkari tarjoaa hauskaa ja hyödyllistä tekemistä perheen pienimmille, kun liikennesääntöjä opitaan leikin lomassa erilaisilla kulkuvälineillä ajellen.
Suurista vaaleanpunaisista kukistaan tunnettu jättipalsami on yksi Porin alueen ongelmallisimmista ja nopeimmin leviävistä vieraslajeista. Tänä kesänä jättipalsamin torjuntaan haetaan apua lampaiden laiduntamisesta. Laidunnusta tehdään osana kaupungin kolmivuotista haitallisten vieraslajien torjuntahanketta.

Sivut