Alkukesä on ollut poikkeuksellisen lämmin ja ruoho on kasvanut kovaa vauhtia, joten Kirjurinluodon eläimetkin ovat saapuneet jo hyvissä ajoin aitauksiinsa. Tänä vuonna kaikki eläimet tulevat Huittisista Henrietta Hievasen tilalta.
Maire-veistoksen voi bongata tänäkin kesänä keskeiseltä paikalta Porin keskustan kävelykadulla.
Kesäkuun 4. päivästä lähtien Satakunnan Liikenteen Rauma-Eurajoki-Pori -linja-autojen aikataulut ja reitit muuttuvat. Linja-autot ajavat Porissa matkakeskukseen, eivätkä käy kauppatorilla.
Porin keskustan elinvoima on ollut hienoisessa nousussa parin viime vuoden ajan. Elinvoimaluku on 2,588, kun viime vuonna se oli 2,541. Nousuun on vaikuttanut uusien yritysten saaminen keskustan alueelle.
Porin yksi suosituimmista kohteista on keskuspuisto Kirjurinluoto. Nyt Visit Pori on aloittanut työn Kirjurinluodon markkinointikonseptin uusimiseksi.
Yrjönkadulla sijaitseva palvelupiste Porina on poikkeuksellisesti suljettuna huomenna perjantaina 25. toukokuuta. Myös kassapalvelut ovat kiinni.
Lauantaina 26. toukokuuta retkeillään yhdellä Suomen laajimmalla lehtoalueella Kokemäenjoen pohjoisrannan töyräällä. Ilmoittaudu mukaan retkelle!
Satakunnan Vihertietokeskuksessa vietetään tällä viikolla perinteisiä Puutarha- ja kompostointipäiviä. Tapahtuma on avoinna keskiviikkona ja torstaina 23.-24.5. kello 10-18.
Pori-Mäntyluoto junaradan sähköistykset ovat alkaneet ja raideliikenne on poikki 25. toukokuuta asti. Samassa yhteydessä VR Track Oy tekee tasoristeyksien kunnostustöitä, jotka sulkevat teitä Kaanaassa ja Pihlavassa.
Tulevana viikonloppuna 26.–27.5. järjestetään 9. puukiipeilyn SM-kisat Raatihuoneenpuistossa Porissa. Lauantain karsintakilpailussa mitataan tekniikkaa ja nopeutta viidessä lajissa, ja sunnuntain finaalissa kilpailijoilla on yksi laaja tehtäväkokonaisuus puussa.

Sivut