Uutisarkisto

Laviassa asuville nuorille tarjotaan mahdollisuutta käyttää nuorisopassin etuja järjestämällä ylimääräisiä maksuttomia bussikuljetuksia Porin keskustaan. Ensimmäinen kerta on lauantaina 17. lokakuuta. 
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään viikolla 37 eli 7.–13.9.2020. Jokavuotisen viikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä.
Koulut ovat alkaneet ja porilaisille 5.–9.-luokkalaisille tarjotaan mahdollisuus Nuorisopassiin, jonka avulla pääsee maksutta erilaisiin vapaa-ajan toimintoihin ja harrastuksiin. Ehdottomana suosikkina on ollut maksuttomat uimakerrat. 
Porin seudun kansalaisopiston alkava syyskausi tarjoaa yli 500 kurssia. Sinä osaat! -koulutusopas jaetaan koteihin Porissa ja Ulvilassa 19. elokuuta alkaen. Oppaan voi noutaa myös kirjastoista.
Porin koulujen 4.–9. luokkalaisilta sekä peruskoululaisten huoltajilta kerättiin huhtikuun lopussa mielipiteitä etäopetuksen sujumisesta verkkokyselyillä. Vastausten perusteella huoltajat olivat tyytyväisiä erityisesti etäopetuksen järjestelyihin. Noin puolet oppilaista kokivat kuitenkin etäopiskelun tavalliseen koulunkäyntiin verrattuna rankempana.
Perusturva palvelut monipuolistuvat uuden Etäpalvelun käyttöönoton myötä maanantaina 15.6. Etäpalvelussa kuntalainen saa vaivattomasti yhteyden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin chat- ja videoyhteyden avulla ilman ajanvarausta.
Porin suomalaisen yhteislyseon lukioon sekä Porin Lyseon lukioon on kevään 2020 yhteishaun perusteella valittu uudet opiskelijat.
Palmgren-konservatorion lukuvuoden 2019-2020 päätöskonsertti esitetään kokonaisuudessaan Porin kaupungin Youtube-kanavalla etäopetuskauden päätteeksi. Konsertin ensiesitys on perjantaina 5. kesäkuuta kello 18.00 ja tallenne on katsottavissa 5. - 7.6., eli koko viikonlopun ajan.
Kaupunginhallitus käsittelee palveluverkkouudistusta kokouksessaan 8. kesäkuuta. Palveluverkkouudistuksen esitykseen on tehty muutoksia, joissa on huomioitu sivistyslautakunnan 2. kesäkuuta laatima lausunto palveluverkkouudistuksesta.
Sivistyslautakunta on jättänyt kokouksessaan 2. kesäkuuta lausunnon koskien vireillä olevaa uutta palveluverkkoesitystä. Kaupunkilaisilla on vielä mahdollisuus kommentoida esitystä verkossa.

Sivut