Uutisarkisto

Porin Lyseon 140-vuotisjuhlaviikon pääjuhlasta lähetetään suora videolähetys perjantaina 8. marraskuuta kello 10.05 alkaen.
Porin kaupungin perusopetuksen kouluissa aloittaa jälleen ensi syksynä useita painotetun opetuksen erikoisluokkia. Haku yläkoulujen erikoisluokille on loka-marraskuussa ja alakoulujen tammikuussa. Erikoisluokalle voi hakea esikoululaiset sekä tällä hetkellä vuosiluokilla 2, 3 tai 6 opiskelevat oppilaat.
Vähärauman koulun 5. ja 6. luokkalaiset saivat mahdollisuuden vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin, kun he kirjoittivat kirjeet Porin päättäjille. Kirjeet kirjoitettiin teemalla Kui Oppilaat Voi? ja niistä välittyy aidosti lasten ajatukset Porista ja porilaisuudesta.
Koulujen välipalakahvi muuttui reiluksi ja Reilun kaupan viikolla päiväkodeissa lapsille tarjotaan reiluja banaaneja. Viikkoa vietetään 21.–27. lokakuuta.
Porin kaupungin omissa päiväkodeissa hoidetaan noin 2600 lasta, joiden hoitoajoista noin viidesosa jää kuukausittain ilmoittamatta. Se vaikeuttaa sopivan henkilöstömitoituksen suunnittelua ja aiheuttaa valtavan määrän ruokahävikkiä.
Sunnuntaina 20. lokakuuta vietetään kansainvälistä maisemapäivää, jonka teema on tänä vuonna maisema ja vesi. Teemalla halutaan kiinnittää huomiota veden arvoon arkisessa maisemassa.
Porin kaupunki oli mukana valtakunnallisessa Hävikkiviikossa punnitsemalla oppilaiden lautasilta roskiin heittämän ruuan määrää. Tavoitteena oli, että roskiin heitettäisiin vähemmän ruokaa per oppilas kuin viime vuonna.
Porin Lyseo täyttää kuluvana syksynä 140 vuotta. Juhlan kunniaksi yleisölle on luvassa näyttely kirjastolla, juhlakonsertti Keski-Porin kirkossa ja avoimet ovet Lyseolla.
Porin kaupungin esiopetuksen yhteiskäyttöön on hankittu robotteja. Hankinta liittyy kaupungin haluun vahvistaa esiopetuksessa lasten tutustumista robotiikan ja koodauksen maailmaan. Pori on laajemminkin robottisuuntautunut, sillä Porissa järjestetään ensimmäisenä Suomessa kansainvälisesti tunnettu robotiikkatapahtuma.
Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksen avajaisjuhlasta lähetetään suora videolähetys torstaina 10. lokakuuta kello 12.30 alkaen.

Sivut