Uutisarkisto

Vinkkarissa lapset oppivat liikennesääntöjä hauskalla tavalla polkuautoilla ja -pyörillä ajellen. Puisto on avoinna koko kesän aina elokuun loppuun asti.
Kevään lasten vaalien voittajan Kiira Ketun terveiset Euroopan parlamenttiin valituille luovutetaan SuomiAreenassa. Terveiset ottavat vastaan europarlamentaarikot Miapetra Kumpula-Natri ja Eero Heinäluoma MTV-lavalla perjantaina 19. heinäkuuta noin kello 11.30. Tilaisuutta voi seurata paikan päällä tai verkossa livelähetyksen kautta.
Porin kaupungin järjestämiä SuomiAreena-keskusteluita yhdistää osallisuus ja yhteistyö: niitä tarkastellaan niin yksilön näkökulmasta, paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti.
Vieraslajit ovat Suomen luontoon kuulumattomia kasvilajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta esiintymisalueeltaan uudelle alueelle joko tahattomasti tai tarkoituksella ihmisen myötävaikutuksella, esimerkiksi puutarhoista. Vieraslajit vievät elintilaa alkuperäisiltä lajeilta ja voivat siksi olla uhka alueen muulle lajistolle, luontotyypeille tai jopa koko ekosysteemille. Porin kaupunki kannustaa kaikkia osallistumaan vieraslajien torjuntaan yhteisen luontomme hyväksi.
Palmgren-konservatoriossa musiikista voi opiskella itselleen ammatin sekä täydentää musiikillista osaamista. Haku ammatillisiin opintoihin on avoinna heinäkuun ajan.
Porin Itätuulen kirjasto avaa ovensa asiakkaille maanantaina 24. kesäkuuta. Sampolaan rakennetun uuden oppimis- ja liikuntakeskus Itätuulen muut osat otetaan käyttöön elokuussa, mutta kirjasto tarjoaa ensimmäisenä mahdollisuuden kurkistaa uuteen monitoimirakennukseen.
Ulkoministeri Pekka Haavisto sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru pitävät Porin kaupunginkirjastolla lauantaina 15. kesäkuuta kansalaisinfotilaisuuden hallitusohjelmasta. Tilaisuudessa on mahdollista esittää kysymyksiä ministereille hallitusohjelmaan liittyen.
Porin suomalaisen yhteislyseon lukioon sekä Porin Lyseon lukioon on kevään 2019 yhteishaun perusteella valittu uudet opiskelijat.
Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen. Luonnonkukkien päivän retkellä 16.6. tutustutaan keskikesän kasvimaailmaan Kullaan Joutsijärven rantamilla. Ilmoittaudu retkelle perjantaihin 14.6. klo 15 mennessä.
Elokuussa aloittavan Itätuulen kouluun on tehty tunnelmaa luovia taidehankintoja. Taideteoksien ripustusta viimeistellään kesäkuun helteessä innostuneessa tunnelmassa.

Sivut