Uutisarkisto

Useiden kunta-alan työntekijäjärjestöjen julistamat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttavat myös jossain määrin Porin palveluihin. Yksi iso vaikutuksen alaisuudessa oleva asia on teiden ja katujen kunnossapito.
Porin kaupunki järjestää esiopetusikäisille eli 6-vuotiaille lapsille perusopetuslain mukaista maksutonta esiopetusta toimintakaudella 20.8.2018–31.5.2019.
Vuoden retkikohde 2018 -kilpailun finaali on käynnissä ja Yyteri on mukana finaalissa kymmenen kohteen joukossa. Vuoden retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä.
Uuden pori.fi:n testisivusto saa uutta sisältöä viikoittain ja sitä kehitetään saadun palautteen perusteella. Tähän uutiseen päivitetään tietoa, kun uusia sisältöjä ja elementtejä on otettu käyttöön.
Porin kaupungin verkkosivu-uudistuksen testi-versio on julkaistu kaupunkilaisten arvioitavaksi. Sivusto ei ole valmis, mutta sen avulla halutaan antaa mahdollisuus kaupunkilaisille antaa palautetta. Tavoitteena on asiakaslähtöisyys eli sisältöjen löytyminen ja käytön helpottaminen.
Porin Lyseon lukion abiturientin Kalle Seppälän ja Porin suomalaisen yhteislyseon lukion viime kevään ylioppilaan Enni Rajalan video menestyi valtakunnallisessa kilpailussa, jossa tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa Suomelle uusi itsenäisyyspäivänjulistus.
Nuorisopassilla tarjotaan porilaisille 6.-9.-luokkalaisille erilaisia liikunta-, nuoriso- ja kulttuuriharrastuksia. 6. ja 7. luokkalaisten passeihin sisältyy yksi ilmainen uintikerta lukuvuoden jokaiselle viikolle eli 43 ilmaista uintikertaa. Uinti-innostus onkin lisääntynyt huimasti, kun kahden luokkatason oppilaat ovat uineet vapaa-ajalla tänä syksynä jo yli 2600 kertaa.

Sivut