Uutisarkisto

Aspu- hankkeen avulla on tarkoitus juurruttaa toimivia asunnottomuustyön käytäntöjä osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten toimintaa.
Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisen tietoon on tullut, että CrossFit Porissa on tapahtunut altistumisia koronavirukselle perjantaina 19.2. klo 17.00-19.45 välillä vedettyjen ryhmien aikana.
Porin perusturva on lähtenyt mukaan Aalto-yliopiston (Sotera) hankkeeseen, jonka tavoitteena on mahdollistaa välimuotoisen/monimuotoisen asumismallin käyttöönotto erityisesti iäkkäiden muistisairaiden osalta.
Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisen tietoon on eilen tullut, että Itätuulen koulussa 5A ja 9A -luokilla on kolmella oppilaalla todettu lieväoireinen koronavirustartunta.
Koronarokotukset laajenevat vanhimpien rokotettavien osalta; keskiviikosta 17.2. alkaen ajan voivat varata 1941 syntyneet ja sitä vanhemmat sekä heidän samassa taloudessa asuvat omaishoitajansa tai muut iäkkäät.
Porin perusturvan tartuntatautiviranomaisen tietoon on tullut, että Pub Winstonissa on voinut altistua koronavirukselle lauantaina 13.2. klo 20-22 välisenä aikana.
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan kone-ja tuotantotekniikan toimialalla Porin Ulasoorissa on tapahtunut altistumisia koronalle 9.-11. helmikuuta.
Vastaanottokeskuksen koronavirusepidemiaan liittyen on sunnuntaina todettu viisi uutta tartuntaa.
Sataedun Kokemäen toimipisteen kahdella ravintola-alan opiskelijalla on todettu koronatartunta tänään sunnuntaina.
Kahdella Porin Käppärän koulun oppilaalla on todettu koronainfektio ja infektiolle altistumisia on tapahtunut 5A ja 6A -luokilla.

Sivut