Uutisarkisto

Joulupyhien jälkeen moni kaipaa hikeä pintaan liikunnalla. Helppo ja hauska tapa sulatella jouluruokia on osallistua Porin kaupungin järjestämään yhteiseen porrastreeniin uusilla Mestareiden portailla.
Porin Isomäkeen rakennetut Mestareiden portaiksi nimitetyt kuntoportaat ovat valmistuneet. Portaisiin pääsee kuntoilemaan vaikka heti.
Kirjastokortilla voi lainata kausikortteja ja tällä hetkellä pääsee katsomaan futsalia, jääkiekkoa, jääpalloa, ringetteä ja salibandyä. Tammikuun alusta valikoima laajenee kulttuuritarjonnalla.
Ensimmäistä kertaa Porissa järjestettävä Valofestivaali Light Station valtaa tulevana viikonloppuna 28.11.–1.12. Porin vanhan linja-autoaseman ja sen läheisyyden. Valoa marraskuun pimeyteen tuovat linja-autoasemalla oleva sisänäyttely sekä ulkotaideteokset, jotka muodostavat valopolun.
Kirjastokortilla lainattavien kausikorttien valikoima laajenee taas, kun mukaan saadaan Porin Narukerä sekä Karhu HT, viidellä kausikortilla kumpikin.
Riian kuusipuun tarina -näyttelyssä on esillä kuvia Riiassa vuosittain järjestettävän taidefestivaalin teoksista, joissa tulkitaan perinteikästä joulukuusta uudenlaisilla ja kokeellisillakin tavoilla. Tähän näyttelyyn on valittu festivaalin parhaita töitä vuosien varrelta.
Satakunnan Museossa on tulossa mielenkiintoisia tapahtumia. Lauantaina 2. marraskuuta ohjelmassa on hevosperinneajopäivä ja tästä viikon päästä 9. marraskuuta Porin Kamarikuoron kanssa toteutettu elämyskonsertti.
Muovin matka -näyttely oli esillä Luontotalo Arkissa 8.8.–6.10.2019. Näyttelyssä kävi yli 3000 kävijää, joista noin 800 tutustui näyttelyyn opastetusti. Opastetuista kävijöistä suurin osa oli koululaisia, vilkasta oli myös Porin päivänä.
Keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poriksessa syntyi taidetta, kun kuvataiteilija Anna Turunen oli paikalla toteuttamassa maalausta, jonka tekemiseen myös yleisö pääsi osallistumaan. Näin syntyi teos Mielipide – maisema – muotokuva, joka muistuttaa ihmisten kohtaamisista tilassa.
Satakunnan Museon vuoden viimeiset kaupunkiopastukset järjestetään pyhäinpäivän viikonloppuna, jolloin tehdään kaksi kävelykierrosta tunnelmalliselle Porin vanhalle hautausmaalle.

Sivut