Uutisarkisto

Porin kaupungin tammi-huhtikuun tulosennuste osoitti lähes 53 miljoonan euron alijäämää. Kesäkuun ennusteessa huomioitiin valtion tukitoimien vaikutus ja tuolloin tulosennusteeksi muodostui -34,5 miljoonaa. Heinäkuun raportissa tulosennuste on heikentynyt 0,7 miljoonalla eurolla -35,2 miljoonaan euroon. Tulosta on kohentanut sivistystoimialan parempi ennuste ja heikentänyt työllisyysmenoihin ennustettu ylitys.
Suomessa on otettu käyttöön koronatartuntaketjujen katkaisua tehostava Koronavilkku-sovellus. Sovelluksen avulla sinä itse voit osallistua ja vaikuttaa koronaviruksen leviämisen estämiseen ja suojella omaa ja läheistesi terveyttä.
Koronanäytteenottomäärien sekä koronaneuvontanumeron soittojen lisääntyessä perusturva ottaa käyttöön tekstiviestipalvelun, jonka avulla negatiiviset testitulokset lähetetään asiakkaille tekstiviestillä soiton sijaan. Lisääntyneen kysynnän vuoksi myös koronaneuvontanumeron ja drive in –näytteenottopisteen aukioloaikoja laajennetaan.
Yyterin uimarannalla ei havaittu enää sinilevää terveysvalvonnan valvontakäynneillä 25. elokuuta ja 27. elokuuta. Uiminen vedessä on sallittua mutta uimareiden tulee noudattaa varovaisuutta ja arvioida vedenlaatu silmämääräisesti aina ennen uintia.
Perusturvan yhteistoiminta-alueella vähävaraisille jaettavien kankaisten kasvomaskien jakoaikoja tiivistetään maanantaista 31.8. alkaen. Jakopisteiden aukioloajat on suunniteltu kysynnän mukaisiksi.
Porin taidemuseo valmistelee Noormarkun Käsityöt -yrityksen toiminnasta kertovaa julkaisua ja näyttelyä, joka avautuu keväällä 2021. Tutkimustyön avuksi yleisöltä pyydetään tietoja heidän omistamistaan Noormarkun Käsitöiden valmistamista esineistä. Erityisesti etsinnässä ovat tekstiilit ja takorautatuotteet. Myös tiedot huonekaluista ja pienesineistä ovat tervetulleita. Tiedot toivotaan ensisijaisesti valokuvina. Lisäksi tarvitaan tieto siitä, mistä esineet ovat peräisin.
Taidemuseossa on elo-syyskuussa useita tapahtumia eri ikäisille museovieraille. Haluamme että taidemuseovierailu on Sinulle mahdollisimman turvallinen, ja siksi tapahtumiin on rajoitettu osallistujamäärä ja ennakkoilmoittautuminen. Näyttelymme ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-18, keskiviikkoisin kello 11-20, jolloin vapaa pääsy kello 18-20. Tervetuloa tutustumaan paljon kiitosta ja tykkäyksiä saaneisiin näyttelyihimme.
Monikäyttöisiä kankaisia kasvomaskeja jaetaan jatkossa vähävaraisille myös Pihlavan ja Pormestariluodon asukastuvilla. Jakopisteitä on lisätty, jotta kaikki halukkaat saisivat haettua maskeja käyttöönsä ilman suuria välimatkoja.
Porin seudun kansalaisopiston alkava syyskausi tarjoaa yli 500 kurssia. Sinä osaat! -koulutusopas jaetaan koteihin Porissa ja Ulvilassa 19. elokuuta alkaen. Oppaan voi noutaa myös kirjastoista.
Itä-Porin terveysaseman toiminta on palautunut normaaliin koronaterveysaseman muuttaessa pois tiloista. Myös drive in –koronatestaus on siirtynyt 17.8. Otavankadulle uuden infektiovastaanoton yhteyteen.

Sivut