Uutisarkisto

Porin kaupungin ympäristövalvonnan sähköinen asiointi siirtyy Lupapiste.fi-palvelusta kaupungin sähköisiin lomakkeisiin 1.10.2020 alkaen.
Porin kaupunki kehittää keskustan aluetta luomalla elämyksellisiä reittejä kävelyyn, pyöräilyyn sekä muilla menopeleillä kulkemiseen. Kyseessä on kokeilu, jonka aikana tutkitaan millaisin taidetta ja toiminnallisuutta hyödyntävin keinoin kaupunkilaisten liikkumista voitaisiin lisätä. Matkan varrelle on tulossa taideteoksia, toimintapuisto sekä erilaisia opasteita. 
Porin kaupunginhallitus käsittelee ensi viikon kokouksessaan Pohjois-Porin monitoimitalon sekä Noormarkun paloaseman hankesuunnitelmia. Hankesuunnitelmissa on laadittu muun muassa hankkeiden tilaohjelmat sekä kustannusarviot.
Porin lastenkulttuurikeskus muuttaa väistötiloihin Rautatienpuistokatu 7:än. Porilaistenkadulta astutaan samalla sisään aivan uudennimiseen keskukseen, lastenkulttuurikeskus Kruunupäähän. Uudet tilat mahdollistavat myös toiminnan uudistumisen.
Elokuun viimeisellä viikolla, 22.–30.8.2020 Porissa ja Eurassa vietetty Alvar Aalto -viikko täytti odotukset tapahtumien korkeatasoisuuden ja monipuolisuuden osalta. Arkkitehtuuria, muotoilua, rakennettua kulttuuriympäristöä ja kädentaitoja sisältävät tapahtumat keräsivät reilun viikon aikana tuhansia kävijöitä noin kuuteenkymmeneen tapahtumaan kahdella eri paikkakunnalla.
Porin kaupunki kartoitti asukkaidensa mieluisimpia paikkoja Porissa ja keräsi ne yhteen kaikkien saataville. Samalla avattiin jokaiselle kahdeksalle palvelualueelle oma verkkosivunsa, josta löytyy asukkaiden avulla tehty kuvausteksti, asukkaiden lempipaikat sekä tilastotietoja.
Torstaina 13.8. kierrellään perinteisellä lepakkoretkellä Kirjurinluodossa tarkkaillen alueella lenteleviä lepakoita.
Porin Vesi tekee vesijohtotöitä Pinomäentiellä keskiviikkona 12. elokuuta kello 22 alkaen. Töiden vuoksi vedenjakelu Lattomeren ja osin Pinomäen alueella keskeytyy yön ajaksi arviolta 200 taloudelta. Veden jakelu palautuu ennalleen torstaina 13. elokuuta kello 5.
Alvar Aalto -viikko Porissa ja Eurassa 22.–30. elokuuta on oodi arjen kauneudelle. Mikä tekee sinun arjestasi kaunista? Kerro se Instagramissa #aaltoarjessa ja osallistut samalla designpalkintojen arvontaan.
Noormarkun ja Söörmarkun välinen kevyen liikenteen väylä on valmistumassa. Avajaisia vietetään perjantaina 14. elokuuta kello 11. Uusi väylä päästään avaamaan maantiepyöräilijä Lotta Henttalan johdolla.

Sivut