Uutisarkisto

Porin kaupungin brändiuudistus on palkittu arvostetussa digitaalisen markkinointiviestinnän Grand One -kilpailussa. Kunniamaininta tuli uudessa paras palvelumuotoilu -sarjassa.
Kevään yhteishaku on päättynyt. Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Porin yliopistokeskuksen hakijamäärät olivat hyviä.
Tutustu kesän 2018 luontoretkiin ja varaa paikkasi. Ensimmäinen retki järjestetään lauantaina 14.4., jolloin ihaillaan lintujen kevätmuuttoa merenlahdilla ja peltoaukeilla. Suosittujen luontoretkien lisäksi retkiesitteessä kerrotaan vieraslajien torjuntatyöstä ja kutsutaan mukaan jättipalsamin torjuntaan Herrainpäivillä.
Porissa katupöly heikensi enimmäkseen hyvää ilmanlaatua vuonna 2017. Harjavallassa rikkidioksidi- ja hiukkaspitoisuudet olivat maltillisia, mutta hengitettävien hiukkasten nikkelipitoisuuden tavoitearvo ylittyi Kalevan mittausasemalla.
Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidemuseon tuottama KEHONA-näyttely nähdään tänä keväänä Seinäjoen taidehallissa 14.4.–10.6.2018.
Kaupungilla on yhteensä 1400 venepaikkaa keskustan Jokisatamassa ja Meri-Porin alueella. Vapaat venepaikat veneilykaudelle 2018 tulevat vuokrattaviksi torstaina 5.4. kello 9 alkaen.
Omasta pihasta syntyvä puutarhajäte käsitellään ensisijaisesti omalla tontilla. Sen vieminen luontoon on jätelain mukaan ehdottomasti kielletty.
Perinteiset Porin Pääsiäismarkkinat järjestetään lauantaina 31. maaliskuuta kello 9-16 kävelykadulla ja kauppatorilla.
Porin Linjojen messubussit kuljettavat yleisöä maksutta kuukauden ajan kahdella eri reitillä Asuntomessuilla Porissa. Messujen pysäköintialueelta Raatimiehenluodolta pääsee nopeasti suoraan Asuntomessualueelle.
Pääsiäinen tuo muutoksia palveluiden aukioloaikoihin, mutta esimerkiksi uimaan pääsee jokaisena päivänä.

Sivut