Porin kaupungin verkkosivuille päivitetään uutisia melkein päivittäin ja sitä kautta on helppo seurata kaupungin ajankohtaisia asioita. Ota uutiset seurantaan lisäämällä ne aloitusnäytöllesi, jolloin ne ovat vain yhden klikkauksen päässä!
Porin kaupunki sulkee muun muassa uimahallit, karhuhallin ja Promenadikeskuksessa sijaitsevan Promenadisalin 31. toukokuuta saakka. Kirjastot ja museot pidetään avoinna. Kouluja ja päiväkoteja ei ainakaan tässä vaiheessa suljeta.
Keväälle suunnitellut asukasillat joudutaan siirtämään syksyyn koronavirustilanteen vuoksi.
Porin kaupunki kehittää alueellista osallisuutta järjestämällä asukkaille tapaamisia eri puolilla Poria. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa torstaina 27. helmikuuta.
Porin Maksa mitä haluat -konsepti on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta ja tänä vuonna tapahtumapäiviä vietetään muuallakin Suomessa. Porissa Maksa mitä haluat -päiviä järjestetään vuoden aikana viisi, joista ensimmäinen on lauantaina 14. maaliskuuta.
Tämän vuoden purjehduskausi on saatu päätökseen ja Jokisatamassa valmistaudutaan talven tuloon. Venelaitureiden purkutyöt käynnistyvät ensi viikolla. Myös Niittäjänsillan siirtoa valmistellaan.
Seuraava Maksa mitä haluat -päivä järjestetään keskiviikkona 30. lokakuuta. Luontotalo Arkki ja Rosenlew-museo palvelevat asiakkaita poikkeuksellisesti kello 20 saakka.
Kauppatorin bussilaitureille asennetaan uusia digikatoksia vanhojen pysäkkikatosten tilalle. Purku- ja asennustyöt aloitettiin maanantaina 12. elokuuta Kauppatorin Antinkadun puoleisella bussipysäkkialueella. Viimeistelytyöt jatkuvat vielä tämän viikon ajan.
Porin kaupungin kysely lempipaikoista on innoittanut porilaiset kertomaan omia suosikkipaikkojaan. Lisää lempipaikkoja toivotaan ilmiannettavaksi kaikilta asuinalueilta.
Kauppatorin bussilaitureille asennetaan uusia digikatoksia vanhojen pysäkkikatosten tilalle. Purku- ja asennustyöt aloitetaan maanantaina 12. elokuuta Kauppatorin Antinkadun puoleisella bussipysäkkialueella.

Sivut