Uutisarkisto

framil logo

Uusi suurtapahtuma Framil tuo 5000 osallistujaa Kirjurinluotoon

Porissa järjestetään uusi suurtapahtuma kesäkuussa, kun partiotapahtuma Framil kerää kaupunkiin 5 000 osallistujaa. Tapahtuman järjestää Lounais-Suomen Partiopiiri yhdessä Porin kaupungin…
Valtuustosali

Lammin tuulivoimakaava valtuuston päätettäväksi

Kiistelty ja moneen kertaan käsittelyyn palautettu Lammin tuulivoimakaava on menossa valtuuston hyväksyttäväksi. Hankkeen valmistelu on alkanut vuonna 2012.
Matkakeskus

Ylityökielto voi aiheuttaa Porissa heikennystä palveluihin sekä poikkeuksellisia aukioloaikoja

Useiden kunta-alan työntekijäjärjestöjen julistamat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttavat myös jossain määrin Porin palveluihin. Yksi iso vaikutuksen alaisuudessa oleva asia on…
Esiopetus_syksy2017_kuvaJennaLindfors.jpg

Esiopetukseen haku käynnistyy Porissa | Preschool in English at Cygnaeus school

Porin kaupunki järjestää esiopetusikäisille eli 6-vuotiaille lapsille perusopetuslain mukaista maksutonta esiopetusta toimintakaudella 20.8.2018–31.5.2019.
Rakkauskarhu

Lasten vaaleissa annettiin 1353 ääntä – sydänkarhu on voittaja

Porin kaupungin järjestämässä lasten vaalissa lapset pääsivät äänestämään kaikilla 31 vaalipaikalla.
Jokimaisema

Porin tulvasuojelutilanteen ennustettavuus heikentynyt – joen pinnan tasoa seurataan

Kokemäenjoen tulvatilanteen ennustettavuus on heikentynyt. Kokemäenjokeen muodostuu pintahyydettä, jonka seurauksena syntynee joenpintaa nostavia hyydepatoja.
Silta

Pormestarinluodon liikekeskuksesta tontinluovutuskilpailu Porissa

Pormestarinluodon alueella Porissa alkaa tontinluovutuskilpailu. Kilpailu koskee Pormestarinluodon elinkaarensa päässä olevan liikekeskuksen korvaamista nykyistä tehokkaammalla ja asuntopainotteisemmalla kokonaisuudella.
Asuntomessut

Porilaisuus, naapurit, tulevaisuus ja hyvä arki – näistä on ensi kesän Asuntomessut Porissa tehty

Asuntomessuilla Porissa ylistetään porilaisuutta, naapureita, tulevaisuuden asumista ja sujuvaa arkea. Kaikki kiteytyy hyvään asumiseen läpi ihmiselämän.
Kokemäenjoki

Porissa tulvavaara on pienentynyt – tulvasuojelun tasoa lasketaan

Porin tulvasuojelun valmiutta lasketaan keskimmäiseltä tasolta alimmalle tasolle, koska tulvavaara on pienentynyt.
Karjarannantien liikennevalot

Suomen ensimmäiset kameratekniikkaan perustuvat liikennevalot parantavat liikenneturvallisuutta Karjarannantiellä

Porissa Karjarannantiellä otettiin käyttöön Suomen ensimmäiset väyläohjatut liikennevalot, joissa ajoneuvojen tunnistuksessa käytetään edistyksellistä kameratekniikkaa.