Rakkauskarhu

Lasten vaaleissa annettiin 1353 ääntä – sydänkarhu on voittaja

Porin kaupungin järjestämässä lasten vaalissa lapset pääsivät äänestämään kaikilla 31 vaalipaikalla.

Rakkauskarhu

Lapset antoivat yhteensä 1353 ääntä ja voittajaksi valikoitui ylivoimaisella 303 äänellä numerolla viisi kilpaillut sydänkarhu.

– Sydänkarhusta on voiton kunniaksi tehty värityskuva, jota kaikki halukkaat voivat tulostaa käyttöönsä kaupungin verkkosivuilta. Lisäksi voittajakarhun kuva kehystetään ja luovutetaan lähiviikkoina. Mikä taho sen saa, on vielä salaisuus, kertoo viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala Porin kaupungilta.

Toiseksi eniten lasten ääniä keräsi numero kaksi eli surffikarhu, joka sai 217 ääntä. Kolmanneksi eniten ääniä sai numerolla kolme kilpaillut pyöräilevä karhu. Pyöräilevä karhu sai 196 ääntä.

Lasten vaaleissa vaalipiirien äänimäärät vaihtelivat kolmesta äänestä miltei sataan ääneen. Eniten ääniä annettiin Ruosniemen, Vähärauman sekä Liinaharjan ja Tuorsniemen alueilla. Näillä kullakin vaalialueella annettiin yli 90 ääntä.

Vähiten lapsia kävi äänestämässä Lassilassa ja Reposaaressa. Kummallakin alueella lasten vaaliuurnaan tippui alle kymmenen ääntä.

Kuntavaalissa aloitetussa lasten vaalien kokeilussa äänestää pystyi neljässä virallisen vaalipäivän vaalipaikassa. Tuolloin ääniä annettiin yhteensä 191. Laajentaminen jokaiseen vaalipaikkaan toi huiman nousun äänestysmäärään.

– Olemme saaneet paljon positiivista palautetta äänestyksestä, joten tulemme jatkamaan sitä seuraavissakin vaaleissa, toteaa Rajala.


Rakkauskarhu