Harjavallan ja Porin ilmanlaatu oli pääosin hyvää tai tyydyttävää vuonna 2019. Haasteena oli Harjavallan Kalevan alueella hengitettävien hiukkasten arseeni- ja nikkelipitoisuudet.
Porin kaupunki sulkee muun muassa uimahallit, karhuhallin ja Promenadikeskuksessa sijaitsevan Promenadisalin 31. toukokuuta saakka. Kirjastot ja museot pidetään avoinna. Kouluja ja päiväkoteja ei ainakaan tässä vaiheessa suljeta.
Keväälle suunnitellut asukasillat joudutaan siirtämään syksyyn koronavirustilanteen vuoksi.
Ahlaisissa järjestettiin torstai-iltana osallistava asukastilaisuus. Teemoina olivat tuleva monitoimitalo, kaupungin muiden tilojen ja liikuntapaikkojen hyödyntäminen sekä hyvinvointirahan ja muun yhteistyön mahdollisuudet. Samalla avattiin Ahlaisten ajankohtaisia asioita kokoava verkkosivu.
Porin kaupunki kehittää alueellista osallisuutta järjestämällä asukkaille tapaamisia eri puolilla Poria. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa torstaina 27. helmikuuta.
Tämän vuoden purjehduskausi on saatu päätökseen ja Jokisatamassa valmistaudutaan talven tuloon. Venelaitureiden purkutyöt käynnistyvät ensi viikolla. Myös Niittäjänsillan siirtoa valmistellaan.
Muutosehdotus on yleisön nähtävänä 10. - 23.10.2019.
Porin päivänä lauantaina 28.9.2019 Meri-Porin paloasemalla ovet ovat avoinna vieraille kello 10:00 - 14:00 välisenä aikana.
Kauppatorin bussilaitureille asennetaan uusia digikatoksia vanhojen pysäkkikatosten tilalle. Purku- ja asennustyöt aloitettiin maanantaina 12. elokuuta Kauppatorin Antinkadun puoleisella bussipysäkkialueella. Viimeistelytyöt jatkuvat vielä tämän viikon ajan.
Porin maauimalassa uidaan jälleen iltahämärässä kynttilöiden ja ulkotulien loisteessa perjantaina 16. elokuuta. Maauimalan kesäkausi päättyy 18. elokuuta, joten tällä viikolla kannattaa lähteä vielä polskimaan.

Sivut