Porin kaupungin opetusyksikkö järjestää kaikille avoimet yleisötilaisuudet Pohjoisväylän koulun Toejoen toimipisteessä sekä Enäjärven koulussa. Tilaisuuksissa käsitellään alueiden koulupiireihin suunniteltuja tai aiemmin tehtyjä muutoksia sekä kuullaan asukkaiden ajatuksia niistä. Lisäksi opetusyksikölle voi lähettää palautetta sähköpostilla kahteen muuhun lähikoulualueeseen liittyen. 
Porin kaupungin uusin päiväkoti on hirsirunkoinen rakennus. Päiväkoti tarjoaa Pihlavan varhaiskasvatukselle nykyaikaisen oppimisympäristön, kun alueella toimivat kaksi yksikköä muuttavat syksyllä 2022 uusiin tiloihin.
Kaupunginhallitus käsittelee palveluverkkouudistusta kokouksessaan 8. kesäkuuta. Palveluverkkouudistuksen esitykseen on tehty muutoksia, joissa on huomioitu sivistyslautakunnan 2. kesäkuuta laatima lausunto palveluverkkouudistuksesta.
Sivistyslautakunta on jättänyt kokouksessaan 2. kesäkuuta lausunnon koskien vireillä olevaa uutta palveluverkkoesitystä. Kaupunkilaisilla on vielä mahdollisuus kommentoida esitystä verkossa.
Viime vuonna päätettyyn palveluverkkoon esitetään muutoksia. Palveluverkkoa on syytä tarkastella uudelleen yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi. Myös kulttuuripalvelujen uudelleenjärjestämistä esitetään.
Porin kaupunki sulkee muun muassa uimahallit, karhuhallin ja Promenadikeskuksessa sijaitsevan Promenadisalin 31. toukokuuta saakka. Kirjastot ja museot pidetään avoinna. Kouluja ja päiväkoteja ei ainakaan tässä vaiheessa suljeta.
Icehearts-toiminta tarjoaa pitkäkestoista tukea lapsille joukkueurheilun kautta. Porissa toiminta on alkanut vuosi sitten Länsi-Porin alueelta kasatulla ryhmällä ja nyt toinen joukkue kootaan Meri-Porin alueelta.
Porin kaupunki aloittaa 4. helmikuuta mobiilimaksamisen pilotoinnin Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa ja Meri-Porin koulussa. Pilotissa mahdollistetaan opiskelijoille välipalojen maksaminen mobiilisovelluksella.
Porin kaupungin uusimman päiväkodin eli päiväkoti Lounatuulen avajaisia vietetään Lapsen oikeuksien päivänä. Lounatuulesta on jo saatu käyttökokemuksia, sillä päiväkoti on ollut toiminnassa keväästä lähtien. Palaute päiväkodista on ollut kaikin puolin positiivista.
Porin päiväkodeissa ja kouluissa vietetään lasten oikeuksien ja Unicefin teemaviikkoa 23.-27. syyskuuta. Luvassa on yhteisiä laulu- ja askarteluhetkiä, mieliruoka- ja tavaranvaihtopäivää sekä muuta yhteistä ohjelmaa. Kaikille avoin UNESCO-professori Arto Kallioniemen luento järjestetään 26. syyskuuta.

Sivut