Keskustan uimahalli on suljettu yleisöuinnilta tulevana viikonloppuna 30.–31. lokakuuta Porin uimaseuran järjestämistä IKM-alueuintikilpailuista johtuen. Uimaan pääsee kuitenkin Meri-Porin uimahallissa pidennetyin aukioloajoin. Meri-Porin uimahallilla järjestetään lisäksi molempina päivinä ohjattua toimintaa lapsille sekä vesijumppia eri tasoisille jumppaajille.
Tulevana viikonloppuna 23.–24.lokakuuta Porin uimahalleissa on muutamia poikkeuksia aukioloajoissa ja käyttömahdollisuuksissa. Merkittävin poikkeus koskee keskustan uimahallin isoa allasta, joka on pois yleisöuintikäytöstä lähes koko lauantain viikonloppuna pelattavasta junioreiden vesipalloturnauksesta johtuen. Keskustan uimahalli palvelee uimareita kuitenkin muiden altaiden osalta. Maauimala on puolestaan auki yleisölle lauantaina Maksa mitä haluat -päivän merkeissä.
Syyslomaa vietetään Porissa 25.–31.lokakuuta iloisen monipuolisissa merkeissä. Tekemistä riittää eri ikäisille niin liikunnan kuin kulttuurinkin parista. Syysloman viettoon voi heittäytyä jo lauantaina 23.10. Maksa mitä haluat -päivänä, ja osassa museoita syyslomapuuhat ovat jo käynnissä. Kokosimme yhteen hilpeimmät puuhat kaikenikäisille lomalaisille.
Porin Uimaseura järjestää Alueuinnit keskustan uimahallissa tiistaina 12.10.2021. Halli on yleisökäytössä myös kilpailuiden ajan, mutta uimahallin kävijöiden kannattaa huomioida samaan aikaan hallissa järjestettävä kilpailutapahtuma. Kilpailupäivänä uimahalli palvelee yleisöä, mutta allastilaa on rajoitetusti käytössä ja kilpailijat käyttävät myös uimahallin puku- ja pesutiloja.
Suositut Maksa mitä haluat -päivät palaavat jälleen, kun pitkän tauon jälkeen ensimmäinen päivä järjestetään lauantaina 23. lokakuuta. Maksa mitä haluat -konsepti on herättänyt kiinnostusta myös valtakunnallisella tasolla. Kuntaliitto käyttääkin Porin mallia esimerkkinä ja haastaa lokakuussa myös muut kunnat mukaan. Pori puolestaan haastaa paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä.
Porin Uimaseura järjestää junioreille suunnatut Tua Noi Uinnit -nimellä kulkevat uimakilpailut keskustan uimahallissa lauantaina 2.lokakuuta 2021. Halli on yleisökäytössä myös kilpailuiden ajan, mutta uimahallin kävijöiden kannattaa huomioida samaan aikaan hallissa järjestettävä kilpailutapahtuma. Kilpailupäivänä uimahalli palvelee yleisöä, mutta allastilaa on rajoitetusti käytössä ja kilpailijat käyttävät myös uimahallin puku- ja pesutiloja.
Liikuntapalvelut järjestää syyskaudella lasten uimakouluja keskustan ja Meri-Porin uimahallissa. Uimakouluihin ilmoittautumista on porrastettu: alkeisryhmiin ilmoittaudutaan 20. syyskuuta ja taitoryhmiin 21. syyskuuta kello 16 alkaen.
Lapsia ja lapsiperheitä liikuttava Lasten Liikuntamaa järjestetään syksyn aikana ulkona ja luonnossa.
Meri-Porin altaat avautuvat uimareille jälleen huomenaamulla kello 10.00 alkaen. Erityisesti liikuntaesteisten asiakkaiden käytössä olevaa tilaussaunaa on remontoitu, ja se saadaan käyttöön vasta 13. syyskuuta alkavalla viikolla.
Maauimalan kesäkausi päättyy suunnitellusti tämän viikon sunnuntaina 15. elokuuta. Viimeisellä viikolla maauimalassa uidaan vielä normaalin aikataulun mukaisesti arkisin klo 6–21, lauantaina kello 6–18 ja sunnuntaina klo 10–18. Sunnuntaina 15. elokuuta maauimalassa järjestetään Porin Uimaseuran uimakilpailut, joten iso allas ei ole yleisökäytössä klo 13–15 välisenä aikana.

Sivut