Porin kaupungin liikuntapalvelut toteuttaa yli 65-vuotiaille suunnattuja, maksuttomia vesijumppia keskustan uimahallissa kesäkuun ajan. Uimahalli on maauimalan aukeamisen myötä suljettuna yleisökäytöltä, mutta seniorikortti-ikäisten on mahdollista osallistua ohjattuihin vesiliikuntaryhmiin heinäkuun ensimmäiselle viikolle saakka.
Porin maauimala avataan maanantaina 7. kesäkuuta. Avaaminen tapahtuu voimassa olevia rajoituksia sekä suosituksia noudattaen. Maauimalan asiakkailta peräänkuulutetaan vastuullisuutta, jotta uiminen on mahdollista läpi kesän.
Satakunta on toukokuun alussa siirtynyt perustasolle, mutta rajoitusten keventämistä toteutetaan edelleen maltillisesti ja porrastetusti.
Keskustan uimahalli avataan yleisökäyttöön maanantaina 10.5. kello 12 ja Meri-Porin uimahalli tiistaina 11.5. kello 6.
Satakunnan koronatilanteen siirryttyä takaisin perustasolle Porin kaupunki avaa keskustan ja Meri-Porin uimahallit vaiheittain sekä rajatuin aukioloin ja henkilömäärin maanantaista 10. toukokuuta alkaen. Lisäksi lasten ja nuorten kilpailu-, ottelu- ja esitystoiminnat sallitaan ensi viikosta alkaen tietyin ehdoin.
Lasten uimakouluihin ilmoittautuminen alkaa maanantaina 26. lokakuuta klo 17.
Liikuntapalvelut järjestää jälleen syyskaudella uimakouluja sekä lapsille että aikuisille. Lasten uimakouluhin ilmoittautuminen alkaa maanantaina 31. elokuuta klo 17. 
Porin mielenterveysyhdistys, Hyvis ry järjestää ulkotiloissa pidettäviä pop up -tilaisuuksia Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla tulevana syksynä. Ympäri Porin järjestettävien, kaikille avointen hyvän mielen tempausten tarkoituksena on virkistää Porin laita-alueiden asukkaita yhteisellä toiminnalla.
Keskustan uimahalli avaa jälleen ovensa maanantaina 17. elokuuta. Uimahallissa toimitaan yleisten ohjeistusten mukaisesti, joten avaaminen tapahtuu rajoituksia noudattaen. Sujuvan ja turvallisen toiminnan takaamiseksi kävijöiltä toivotaan vastuullisuutta halliin saapumisesta lähtien.
Nurmikentät ympäri Porin ovat kuluvana kesänä olleet hyvässä kunnossa. Pelaajat ja muut liikkujat pääsevätkin hyödyntämään hyväkuntoisia harjoitteluolosuhteita tehokkaasti.

Sivut