Porin maauimalassa uidaan jälleen iltahämärässä kynttilöiden ja ulkotulien loisteessa perjantaina 16. elokuuta. Maauimalan kesäkausi päättyy 18. elokuuta, joten tällä viikolla kannattaa lähteä vielä polskimaan.
Sunnuntaina Yyterissä aukeava ympäristö- ja maataidenäyttely Sandstorm nostaa Yyterin laajan dyynialueen ja rantaluonnon suojelun, ympäristökriisin, ekologisuuden sekä kestävän kehityksen lähtökohdiksi taiteen tekemiseen. Kuvataiteilijoiden lisäksi myös Meri-Porin yhtenäiskoulun oppilasryhmä tarttui aiheeseen valokuvauksen keinoin.
Porilaiset aktiivisesti liikkeelle saanut Maksa mitä haluat -päivä järjestetään taas keskiviikkona 19. kesäkuuta. Uutena mukaan on tullut maauimala, johon pääsee pulahtamaan sillä hinnalla kuin itse haluaa.
Eduskuntavaalien yhteydessä järjestetyissä lasten vaaleissa äänestettiin uimakarhu voittoon. Maauimalan ja molempien uimahallien seiniin ripustetaan taulut muistuttamaan lasten äänen tärkeydestä.
Porin kaupungin palvelut ovat hyvin saatavilla myös kesäaikaan. Aukioloajoissa on kuitenkin pieniä muutoksia, jotka kannattaa pistää muistiin.
Maauimalassa otetaan varaslähtö tulevaan kesään. Maikkala on avoinna jo perjantaina 31. toukokuuta kello 12–20 poikkeuksellisin hinnoin ja ohjelmin, vaikka kesäkausi alkaa virallisesti vasta 3. kesäkuuta. Lapset pääsevät varaslähtöpäivänä maksutta uimaan.
Porin keskustan uimahallissa järjestetään 25.–26. toukokuuta Tokion 2020 olympiakisojen kansainväliset karsintakilpailut.
Ilmoittautumiset kesän uimakouluihin alkavat maanantaina 20.5.2019.
Porilaisten päiväkotien lapset saavat nauttia elävän teatterin lumosta varta vasten heille käsikirjoitetun näytelmän muodossa. Porin Teatterikerhon tuottama lastenteatteriesitys kiertää porilaisissa päiväkodeissa huhti-toukokuussa.
Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluissa tehty kokeilu Maksa mitä haluat -päivästä oli onnistunut. Hyvän vastaanoton saanut tapahtumapäivä toteutetaan uudelleen ensi kuussa.

Sivut