Uutisarkisto

Porin kaupungin palvelut ovat saatavilla myös kesäaikaan. Aukioloajoissa on kuitenkin pieniä muutoksia, jotka kannattaa ottaa talteen. Aukioloaikoja päivitetään uutiseen aina tarpeen mukaan.
Porin kaupunki järjestää lapsille ja nuorille maksutonta kesätoimintaa nuorisotiloilla ja kouluilla. Lisäksi 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten maksuton ruokailu toteutetaan keskustassa, Sampolassa, Pihlavassa ja Ahlaisissa.
Kesä tuo mukanaan joitain toimintamuutoksia sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta palvelut ovat kattavasti saatavilla yhteistoiminta-alueella myös koko kesän ajan. 
Porin kaupunki sulkee muun muassa uimahallit, karhuhallin ja Promenadikeskuksessa sijaitsevan Promenadisalin 31. toukokuuta saakka. Kirjastot ja museot pidetään avoinna. Kouluja ja päiväkoteja ei ainakaan tässä vaiheessa suljeta.
Noormarkun päivätoimintakeskuksen asiakkaat pääsivät viikon ajan osallistumaan lounashetkeen hieman erilaisella tavalla, kun he pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan toiminallista viikkoa yhdessä restonomiopiskelija Leena Flodströmin kanssa.
Osa perusturvan toimipisteistä on suljettuna joulukuun lopussa. Sosiaali- ja terveyspalveluita saa kuitenkin laajasti perusturvan alueella.
Porin perusturvassa aloitetaan kotihoidon asiakkaiden lääkkeiden koneellinen annosjakelu, jolloin lääkkeet tullaan jakamaan apteekissa koneellisesti kerta-annoksiin. Muutos tehdään perusturvan yhteistoiminta-alueella, eli Porissa, Ulvilassa ja Merikarvialla, asteittain tämän syksyn aikana.
Perinteinen syksyn sieniretki suuntautuu Merikarvian Tuorilaan. Retken jälkeen tutustutaan Merikievarissa valtakunnallisten sienipäivien erittäin laajaan sieninäyttelyyn!
Porin perusturvajohtajan virkaan on hakenut 19 henkilöä. Hakuaika päättyi torstaina 22. elokuuta.
Porin kaupungin palvelut ovat hyvin saatavilla myös kesäaikaan. Aukioloajoissa on kuitenkin pieniä muutoksia, jotka kannattaa pistää muistiin.

Sivut